Selma

Mestarien liiga

Valikko

Mestarien liiga

Atleticolla hurja kotitilasto – venyykö Leverkusen yllätykseen?

Mestarien liiga
Atletico Madrid on yskähdellyt viime aikoina. Leverkusenilla kulkee kovaa.

Atletico Madridin pitää parantaa otteitaan viime viikoista mikäli se aikoo edetä jatkoon Mestarien liigassa tiistai-iltana. Espanjalaiset hävisivät ensimmäisen osaottelun Saksassa Leverkusenille 0–1.

Leverkusenissa ei tuudittauduta johtoaseman näennäiseen turvaan. Tiistai-illan pelin henki on tiedossa. Atleticon Vicente Calderon -stadion tunnetaan hurjasta tunnelmastaan, joka on auttanut espanjalaisjoukkuetta usein. Atletico on voittanut kotonaan 22 viime europelistään 20.

– Emme ole huolissamme tunnelmasta. Tämä on pikemminkin jotakin, jonka koemme jännittäväksi ja hienoksi haasteeksi. Joukkueellamme on nyt mahdollisuus kasvaa, Leverkusenin valmentaja Roger Schmidt sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

– Atletico on yhä suosikki. Saimme itseluottamusta ensimmäisen osaottelun 1–0-voitostamme, mutta Atletico on kova kotonaan. Meidän on oltava varuillamme vastahyökkäysten kanssa, valmentaja arvioi.

Atletico on tehnyt yhteensä vain yhden maalin neljässä viime ottelussaan. Kolme näistä on päättynyt tasan, ja yksi tappioon – juuri Leverkusenia vastaan.

Leverkusenille riittää tiistai-iltana jatkopaikkaan jopa yhden maalin tappio, mikäli se onnistuu maalinteossa. Leverkusen on voittanut edellisen Atletico-ottelunsa jälkeen kaikki neljä peliään päästämättä maaliakaan.

Mestarien liiga tiistaina:

Atletico Madrid–Leverkusen (1. osa 0–1)

Yle tv2 klo 21.35

Monaco–Arsenal (1. osa 3–1)

MTV Sport1 klo 21.40

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

    2. 2

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    3. 3

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    4. 4

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    5. 5

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    6. 6

      Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

    7. 7

      Kommentti: Onko Suomi huomannut, mitä Saara Aalto on maallemme tehnyt?

    8. 8

      Video: Viron armeija testasi raskaasti aseistettua taistelurobottia – kohteena Lada

    9. 9

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

    2. 2

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    3. 3

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    4. 4

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    5. 5

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    6. Näytä lisää