Airi, Aira

Mestis

Valikko

Mestis

Lisenssipäätös sysäsi mestispelaajat karuihin oloihin – KeuPalla ulkokopit

Mestis
Keuruulainen KeuPa HT pelaa ensi kaudella Mestiksessä, vaikka sen kotihalli ei täytä mestislisenssin ehtoja. 
Kausi on KeuPalle ensimmäinen Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Seuran edustusjoukkueen joukkueenjohtaja Olli Raaska iloitsee mestispaikan varmistumista.
 
- Hyvältä tuntuu. Tätähän tässä on odotettukin, Raaska sanoo Ilta-Sanomille.
 
Raaska on myöntänyt aiemmin julkisestikin, ettei KeuPa täytä kaikkia mestislisenssin ehtoja. Raaskan mukaan kyseiset kriteerit liittyvät joukkueen kotijäähalliin.
 
- Halli ei täytä kaikkia ehtoja, mutta suunnitteilla on remontti, jossa lisätään ainakin katsomotilaa, Raaska kertoo.
 
Mestiksen sarjalisenssin ehtoihin kuuluu vähintään 1 500 katsojaa vetävä jäähalli. Keuruun pyhättöön mahtuu nyt noin tuhat katsojaa, eikä rakennus muutenkaan ole ihanteellinen. Jään molemmilla puolilla ei ole katsomoa ja pukukopit sijaitsevat erillisessä rakennuksessa hallin ulkopuolella.
 
Tuleva remontti kaudeksi 2015–2016 koskee myös hallin pukukoppitiloja, mutta jo ensi sesongiksi on pientä muutosta luvassa.
 
- Tulevaksi kaudeksi rakennetaan pelaajatunneli, jonka kautta pelaajat tulevat jäälle pukukopeista, joukkueenjohtaja kommentoi.
 
Mestiskaudelle tavoitteena on 600 katsojan keskiarvo. Raaska uskoo jyväskyläläisestä JYP-Akatemiasta löytyvän hyvä paikallisvastustaja KeuPalle.
 
- Uskon, että Mestikseen nousu kiinnostaa keuruulaisia. Erityisesti väännöt Akatemian kanssa ovat mielenkiintoisia, mutta kaikki muutkin joukkueet voivat innostaa, sillä ne ovat uusia vastustajia, Raaska miettii.
 
KeuPan Suomi-sarjaan osallistuminen oli viime kesänä vakavasti uhattuna talousresurssien riittämättömyyden vuoksi. Seurajohto ehti jo päättää luopua sarjapaikastaan, mutta pyörsi ratkaisunsa pelaajien onnistuttua keräämään Facebook-kampanjan avulla budjettiin 17 000 euroa.
 
Nyt Raaska lupailee resursseihin merkittävää kasvua.
 
- Budjetti on alle 400 000 euroa. Yritykset ovat lähteneet hyvin mukaamme, mutta vielä puuttuu. Tietyt yritykset odottivat mestislisenssipäätöstä. Hyvää työtä on tehty, ja hyviä tekijöitä ollut mukana.
 
Mestislisenssin ehtoihin kuuluu, että edustusjoukkue on eristettävä junioritoiminnasta ja osakeyhtiön perustaminen onkin Raaskan mukaan seuraavaksi edessä.
 
- Perustamme uuden osakeyhtiön, jonka nimeksi tulee KeuPa Hockey Oy. Tiedotamme lähiaikoina yrityksestä ja sen markkinoinnista. Myös pelaajista ja valmennuksesta tulee tietoa pian.
 
Raaska uskoo mestissarjapaikan kasvattavan seuran junioritoimintaa. Hän sanoo KeuPan myös tekevän merkittävää yhteistyötä lähiseudun seurojen kanssa.
 
KeuPa ei aio tulla Mestikseen vain piipahtamaan. Raaska vakuuttaa Keuruulla olevan käynnissä pitkä projekti, joka on vasta alussa. Pelillisiä tavoitteita hän ei vielä kommentoi.
 
- Pelilliset tavoitteet antavat valmentajat joukkueen nähtyään, Raaska päättää. 

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    3. 3

      Kuvat: Joukkuekaverit kävivät toistensa kimppuun kesken pelin – valmentaja raivostui: ”Tämä on vitsi, tämä on häväistys”

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    6. 6

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    7. 7

      Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Öinen kolmoissurma järkyttää Imatralla – ”Kamala tapaus”

    10. 10

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    3. 3

      Kuvat: Joukkuekaverit kävivät toistensa kimppuun kesken pelin – valmentaja raivostui: ”Tämä on vitsi, tämä on häväistys”

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    6. Näytä lisää