Kyllikki

Miss Suomi

Valikko

Miss Suomi

Missi-finalisti: "Isän onnettomuus muutti elämän"

Miss Suomi -finalisti Noora Hautakangas ei unohda erästä työpäivää kesällä 2004.

- Olin ollut töissä pari tuntia, kun äitini soitti ja kertoi isäni olleen liikenneonnettomuudessa Saarijärvellä. Hän oli ajanut moottoripyörällä nokkakolarin auton kanssa, ja hänet oli lennätetty Medi-Helillä Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan.

Koko perhe matkusti heti Soinista Kuopioon. Yleensä moottoripyöräilijän mahdollisuudet selvitä hengissä nokkakolarista auton kanssa ovat pienet, joten oli suoranainen ihme, että Nooran isä oli saatu Kuopioon asti hengissä.

- Isän toinen jalka jouduttiin amputoimaan reidestä ja hänen lonkkansa murtui. Lääkärit sanoivat, että hänellä on vain 50 prosentin mahdollisuus selvitä hengissä, Noora muistelee.

Seuraavien päivien ajan koko Hautakankaan perhe oli elämästään taistelevan isän tukena.

- En enää muista noista päivistä juuri mitään, koska se oli niin unensekaista aikaa, Noora kertoo.

Nooran isä selvisi kriittisistä ensimmäisistä päivistä, ja ensimmäisen sairaalaviikon jälkeen hengenvaaraa ei enää ollut. Isä siirrettiin Kuopiosta aluksi Tampereella ja sieltä myöhemmin Seinäjoen sairaalaan lähelle perheen kotia. Kun hän lopulta pääsi kotihoitoon, alkoi totuttautuminen uuteen elämään.

- Isälle jouduttiin etsimään jalkaproteeseja. Kotiimme jouduttiin myös tekemään paljon muutostöitä hänen vammansa takia.

Vaikka jalan menettäminen oli vakava vamma, on koko perheellä aihetta kiitollisuuteen siitä, ettei kolarissa käynyt pahemmin.

- Jos selkäranka oli vaurioitunut, olisi hän saattanut halvaantua tai kuolla. Onneksi hänen päässään oli hyvä hiilikuitukypärä, joka suojasi häntä myös päävammoilta.

IS / Mikko Räsänen, Jyväskylä

Blogi: Perintöprinssit ja Hengaaja

Katso tuoreet kuvat misseistä

Katso kuvat ja äänestä!

Missiehdokkaiden esittely!

Missien ilta valokuvausstudiolla

Missit poseeraavat bikineissä

Nina Björnström missien manageriksi

Sini Vahela opastaa missifinalisteja

Kaikki missivideot

Missit Loviisassa

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

  2. 2

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  3. 3

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  4. 4

    Senaatintorilla laulettiin Finlandiaa – katso video

  5. 5

    Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

  6. 6

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  7. 7

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  8. 8

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  9. 9

    Muistatko ”Minskin varpusen”? Tältä alkoholismin selättänyt Olga Korbut, 61, näyttää nyt

  10. 10

    Linnan juhlissa esiintynyt Reeta Vestman häkeltyi presidenttiparin eleestä – ”Silloin tunsin kiitollisuutta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  4. 4

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  5. 5

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  6. 6

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  7. 7

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  8. 8

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  9. 9

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  10. 10

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

  2. 2

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  3. 3

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  4. 4

    Senaatintorilla laulettiin Finlandiaa – katso video

  5. 5

    Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

  6. Näytä lisää