Torsti

Miss Suomi

Valikko

Miss Suomi

Suosikkimissi diskattiin!

Alisa Skoko ehti olla Miss Suomi -kilpailun finalistina vain muutaman tunnin ajan ennen kuin hän joutui keskeyttämään kisan. Tuomaristo hylkäsi bosnialaissyntyisen Skokon, sillä hänellä ei ole Suomen kansalaisuutta. Skokon tilalle tulee porvoolainen Ida Stepanow.

Stepanow sai äkkilähdön Porvoosta takaisin hotellille.

- Tämä on tosi makeeta, mutta en ole vielä ehtinyt ajatella asiaa, hengästynyt Stepanow kertoi yllätyskäänteestä Ilta-Sanomille.

- Jännittää ihan älyttömästi!

- Oli se aika hienoa, kun soitettiin, että haluatko päästä finaaliin, Stepanow hymyili.

Alisa Skoko on hakenut kansalaisuutta. Prosessi alkoi kuukausi sitten, mutta päätös ei ole vielä tullut. Itkevä missi poistui Helsingin hotelli Arthurista, jossa muutkin olivat vesissä silmin.

- En tiedä, haenko ensi vuonna enää uudestaan, Skoko sanoi Ilta-Sanomille.

Muut missit vakuuttivat Skokolle, että tämä olisi voittanut koko kilpailun. Skoko olikin IS:n verkkosivujen äänestyksessä harvinaisen ylivoimainen ykkönen yli 51 prosentin äänimäärällä.

IS / Tuomas Marjamäki & Mikko Räsänen

Lähetä kuva itsestäsi ja missifinalistista IS:n toimitukseen

IS haastattelee Ida Stepanowia

Katso kuvat ja äänestä!

Katso Alisan esittelyvideo

Missiehdokkaiden esittely!

Missien ilta valokuvausstudiolla

Missit poseeraavat bikineissä

Nina Björnström missien manageriksi

Kaikki missivideot

Blogi: Perintö-prinssit ja Hengaaja

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

  2. 2

    Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

  3. 3

    Jimmy Kimmel järjesti jättiyllätyksen: kävelytti verkkapukuiset turistit keskelle Oscar-gaalaa

  4. 4

    Hulvaton pilailu Donald Trumpin kustannuksella jatkui Oscar-gaalassa – Jimmy Kimmel lähestyi twiitillä suorassa lähetyksessä

  5. 5

    Meryl Streep yritti piiloutua Jimmy Kimmelin pilantekoa – yleisö antoi aplodit seisaaltaan

  6. 6

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  7. 7

    Jennifer Aniston takelteli Oscar-gaalan muisto-osuudessa – päättyi Carrie Fisherin koskettaviin sanoihin

  8. 8

    Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

  9. 9

    Hillittömiä halkioita ja napaan saakka uurrettuja kaula-aukkoja – näillä kaunottarilla oli Oscar-gaalan rohkeimmat asut

  10. 10

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  6. 6

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  10. 10

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

  2. 2

    Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

  3. 3

    Jimmy Kimmel järjesti jättiyllätyksen: kävelytti verkkapukuiset turistit keskelle Oscar-gaalaa

  4. 4

    Hulvaton pilailu Donald Trumpin kustannuksella jatkui Oscar-gaalassa – Jimmy Kimmel lähestyi twiitillä suorassa lähetyksessä

  5. 5

    Meryl Streep yritti piiloutua Jimmy Kimmelin pilantekoa – yleisö antoi aplodit seisaaltaan

  6. Näytä lisää