Jutta

Miss Suomi

Valikko

Miss Suomi

Missit laskeutuivat perä heittelehtien Istanbuliin

Miss Suomi -finalistit jättivät eilen taakseen harmaan Helsingin ja lennähtivät kuvausmatkalle Turkin Alanyaan.
Pitkä matkustuspäivä ei tyttöjä väsyttänyt, ja vaikka Mona Virtasen laukku saapui Alanyaan haljenneena ja Katariina Suuniityn kapsäkki ei saapunut ollenkaan, kuului bussin penkeistä "Ihanaa olla täällä" -huudahduksia.

- Odotan reissulta aurinkoa ja hyviä kuvauksia, Helianna Ylimaula sanoi.

Tulevien päivien aikana niitä onkin luvassa, samoin kuin cocktail-tilaisuuksia ja pitkiä illallisia.

Pientä dramatiikkaakin matkalla koettiin, kun päivän ensimmäinen lento, Helsingistä Istanbuliin, joutui loppumatkasta turbulenssiin. Istanbulin kentälle laskeuduttiin rysäyksellä perä heittelehtien.

- Olihan se melko pomppuinen. Ei normaali laskeutuminen, lentoemäntänä työskentelevä Ylimaula myönsi.

Missiemo
Sunneva Kantolan mukaan tyttöjen turvallisuus Alanyassa on maksimoitu ja omin päin liikkumista rajoitetaan. Bussikyytiä lentokentältä hotelliin turvasi poliisisaattue eikä tyttöjä päästetä Kantolan mukaan yksin tai edes ryhmässä keskenään kaupungille.

- Mukana ovat aina vartijat tai poliisi, Kantola sanoo.

Turvatoimien maksimointiin ei liity pelko, että turkkilaiset miehet veisivät kauniit suomitytöt, vaan Suomen missit ovat jo julkkiksia Alanyassa.

Turkissa missit ovat hyvin suosittuja ja niinpä myös meidän missikymmenikkömme saapuminen maahan uutisoitiin paikallisissa lehdissä ja televisiossa.
Missidelegaation matkan kustantaa Turkin valtion matkailukeskus.

Ota kantaa

Kuka on suosikkisi Miss Suomi -finalisteista?

1. Elina Leskinen 6% 2. Neea Poutanen 13% 3. Lotta Hintsa 9% 4. Laura Ahola 9% 5. Johanna Ahlbäck 21% 6. Maija Kerisalmi 7% 7. Mona Virtanen 3% 8. Helianna Ylimaula 18% 9. Katariina Suuniitty 6% 10. Sara Jauhiainen 9%
Ääniä yhteensä 1009

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallon häikäisevä esitys mykisti tuomarit – ”uskomaton esiintyjä!”

    2. 2

      Saara Aallon finaalibiisi sai loistavat arviot: Simon kuvaili briljantiksi

    3. 3

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    4. 4

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    5. 5

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    6. 6

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    7. 7

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    8. 8

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    9. 9

      Pommi-isku Istanbulissa: ainakin 13 kuollut – useista poliiseja loukkaantunut

    10. 10

      Lotossa ei jaettu päävoittoa – katso oikea rivi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    9. 9

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    10. 10

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallon häikäisevä esitys mykisti tuomarit – ”uskomaton esiintyjä!”

    2. 2

      Saara Aallon finaalibiisi sai loistavat arviot: Simon kuvaili briljantiksi

    3. 3

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    4. 4

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    5. 5

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    6. Näytä lisää