Kyllikki

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Leijonat kuittasi viime kisojen kalavelat Valko-Venäjälle

Valko-Venäjä niisti Suomelta pisteet vuosi sitten. Nyt oli Leijonien aika kuitata voimasuhteet kohdilleen.

Kaksi erää väkevästi pelannut Suomi piti kutinsa ja kaatoi jatkosarjan avausottelussaan Valko-Venäjän maalein 2-0 (0-0, 2-0, 0-0). Suomi aloitti ottelun väkevästi heti ensimmäisistä minuuteista lähtien, mutta maalihanojen aukeamista piti odotella aina toisen erän puoliväliin asti.

Sitten räpsyikin pari kertaa ripeästi. Ensin Leijonien ykkössentteri ja turnauksen tehokkain suomalainen, Jarkko Immonen, sivalsi kiekon ylivoimamyllyn päätteeksi takatolpalta ohi valkovenäläisvahti Andrei Mezinin.

Vajaat viisi minuuttia myöhemmin Mezin antautui jälleen, kun JYP-sentteri Juha-Pekka Hytösen tanakka lämäri painui hanskakäden puolelta vastustajan verkkoon. Hytönen pääsi tälläämään kelpo paikalta, kun kiekko karkasi seuratoveri Antti Pihlströmin lavasta parahiksi paikalle liukuneelle Hytöselle.

Toisen erän puhuttavin tapahtuma sattui kuitenkin vasta myöhemmin, kun ensimmäisen MM-ottelunsa pelannut Oskar Osala taklasi nuoren valkovenäläispuolustajan paareille ja ulos ottelusta. Mitään väärää Osalan taklauksessa ei kuitenkaan ollut, eikä mörssärikokoiselle laitahyökkääjälle vihelletty rangaistusta.

Kolmannessa erässä Leijonienkin pelitempo hieman laski ja Valko-Venäjä sai luotua aiempia eriä enemmän paikkoja Pekka Rinteen nokan alle. Mitään hätää Rinteellä ja Leijonilla ei kuitenkaan ollut voittonsa turvaamisessa.

Kolmen pisteen voitto oli Suomelle siksikin makea, että viime vuoden MM-kisoissa Valko-Venäjä antoi Leijonille kunnon näpäytyksen. Tuolloin Valko-Venäjä otti rankkarikisassa 2-1-voiton.

Leijonat kohtaa maanantaina Slovakian jatkosarjan toisessa ottelussaan.

Suomi-Valko-Venäjä 2-0 (0-0, 2-0, 2-0)

1. erä: Maaliton.Jäähyt: 3.11 Ruslan Salei V-V 2 min.2. erä: 27.23 Jarkko Immonen (Antti Miettinen) yv. 1-0, 32.19 Juha-Pekka Hytönen (Antti Pihlström-Pasi Puistola) 2-0.Jäähyt: 23.01 Antti Miettinen S 2 min, 25.57 Valko-Venäjä joukkuerang. 2 min (kärsi Mihail Grabovski), 29.27 Jaroslav Tshupris V-V 2 min.3. erä: Maaliton.Jäähyt: 45.04 Hytönen S 2 min, 48.13 Mihail Stefanovitsh V-V 2 min, 56.00 Vladimir Denisov V-V 2 min, 59.02 Immonen S 2 min ja Nikolai Stasenko V-V 2 min.Jäähyt yht: Suomi 3x2 min, Valko-Venäjä 6x2 min.Maalivahtien torjunnat: Pekka Rinne S 6+5+7=18, Andrei Mezin V-V 13+12+5=30.Erotuomarit: Rick Looker USA/Patrik Sjöberg Ruotsi (Roger Arm Sveitsi Sveitsi/Peter Sabelström Ruotsi).Yleisöä: 5 273.

Suomen jatkolohkon tilanne:

Tanska 3 2 0 0 1 11- 4 6Venäjä 2 2 0 0 0 6- 2 6Suomi 3 2 0 0 1 4- 4 6Saksa 2 1 0 0 1 3- 2 3Slovakia 3 1 0 0 2 5- 11 3Valko-Venäjä 3 0 0 0 3 3- 9 0

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

  4. 4

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  5. 5

    KOK:n puheenjohtajalta kova ukaasi Venäjän dopingurheilijoille

  6. 6

    Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

  7. 7

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  8. 8

    F1-pomolta tyly arvio Nico Rosbergista

  9. 9

    Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

  10. 10

    Epäonnistuneista kauneusleikkauksista tunnettu kissanainen-Jocelyn, 76, pidätettiin – viilteli miesystäväänsä, 49, saksilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  3. 3

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  4. 4

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  5. 5

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  6. 6

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  7. 7

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  8. 8

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  9. 9

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  10. 10

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

  4. 4

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  5. 5

    KOK:n puheenjohtajalta kova ukaasi Venäjän dopingurheilijoille

  6. Näytä lisää