Tatu, Daniel, Taneli

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Osala taklasi nuorukaisen sairaalaan - katso kuvat

Ensimmäisen MM-ottelunsa Leijona-paidassa pelannut Oskar Osala antoi Valko-Venäjää vastaan pelatun ottelun toisessa erässä näytteen taklausvoimastaan.

Osala ajoi tuttuun tapaan taklaustilanteen Valko-Venäjän maalin takana loppuun asti. Täysin puhtaalla taklauksella oli kuitenkin ikävät seuraukset, kun valkovenäläispuolustaja Kiril Gotovets sai ilmeisesti kaukaloa reunustavasta pleksistä tällin päähänsä.

Vasta 18-vuotias Gotovets otti taklauksen miehekkäästi vastaan, mutta tippui jään pintaan otettuaan muutaman luistelupotkun tilanteen jälkeen. Gotovets makasi tovin tuskissaan jään pinnassa, kunnes hänet siirrettiin paareille ja samalla vauhdilla ulos kaukalosta.

Gotovets vietiin paareilla pois isoista ovista ja suoraan sairalaan.

Vasta 18-vuotiaalle Gotovetsille ei kuitenkaan käynyt kovin pahasti. Valko-Venäjän tiedottajan mukaan tällä hetkellä näyttää siltä, että nuorukainen selvisi tapauksesta pelkästään aivotärähdyksellä.

Kyseessä oli puhdas taklaus, josta Osalalle ei vihelletty rangaistuksia.

- Todella hyvä taklaus. Osala ajoi hyvin tilanteen loppuun, ei siinä mitään, MM-kisoja kotikatsomosta tällä kertaa seuraava Leijona-konkari Ville Peltonen vahvisti Ylen tv-lähetyksessä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  3. 3

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  4. 4

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  5. 5

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  6. 6

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  7. 7

    Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

  8. 8

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  9. 9

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  10. 10

    X Factorin kenties vihatuimman kilpailijan Honey G:n esiintyminen sai X Factor -yleisön buuaamaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  3. 3

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  4. 4

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  5. 5

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  6. 6

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  7. 7

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  8. 8

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  9. 9

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  10. 10

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  3. 3

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  4. 4

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  5. 5

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  6. Näytä lisää