Aslak

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Saako Suomi sittenkin MM-kultaa?

Ruotsin joukkueella on puoliksi suomalainen NHL-vahvistus.
Mika Zibanejad on Ruotsin joukkueen ainoa NHL-kokemusta omaava pelaaja. Ottawa Senatorsin ykköskierroksen varaus lähti kesällä NHL:ään, mutta palasi yhdeksän ottelun jälkeen vielä yhden kauden ajaksi takaisin Ruotsiin.

Se mahdollisti hänen osallistumisensa Tre Kronorin paidassa myös nuorten MM-kisoihin. Ja saa mahdollisuuden pelata MM-kullasta.

- Saa nähdä millainen peli siitä tulee. Venäjä on hyvä joukkue, mutta me voitimme heidät alkusarjassa, Zibanejad sanoo IS Urheilulle suomeksi.

18-vuotiaalla keskushyökkääjällä on vankat suhteet Suomeen. Hänen isänsä on iranilainen, mutta äiti suomalainen.

Hänelle Suomen nöyryyttäminen ei ollut vaikea.

- Ei ollut mitään sympatioita. En edes kannata Suomea muutenkaan, nuori mies myöntää vähän nolona.

- Äiti oli kyllä tyytyväinen Suomen menestyksestä.

Zibanejad olisi voinut aiemmin valita myös Suomen maajoukkuueen, mutta päätyi Tre Kronoriin.

Sen jälkeen kun hän edusti Ruotsia viime vuonna alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa, kansallisuuden vaihtaminen mutkistui. Hänen pitäisi pelata useamman vuoden ajan Suomen sarjoissa saadakseen edustusoikeuden leijoniin, jos vielä haluaisi maajoukkuetta vaihtaa.

- Olisin voinut aikanaan mennä ensimmäiselle maajoukkueleirille, mutta päätin silloin mennä Ruotsin maajoukkueeseen.

Jos ruotsalaiset ovat aikanaan yrittäneet omia ensin Keke Rosbergin ja viimeksi Robert Heleniuksen, niin eikö suomalaisilla ole lupa omia Zibanejad? Ainakin jos Ruotsi kukistaa finaalissa Venäjän.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. 6

      Ajokeli voi olla mahdollisesti vaarallinen koko maassa, tiesää heikoin etelärannikolla

    7. 7

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    8. 8

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    9. 9

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    10. 10

      BBC: Trumpin hallinto kumosi kiistellyn vessaohjeistuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. Näytä lisää