Niko, Niklas, Niilo

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Veikkaaja: Kiekkolegenda moittii MM-kisoja - "epäreilu kaikille"

MM-kisojen sarjajärjestelmä puhuttaa vuodesta toiseen. Yksi muutoksen vaatijoista on lajin suuriin legendoihin lukeutuva Igor Larionov. Hän kertoi mielipiteensä Veikkaajan haastattelussa.
Neuvostoliittolaisen kiekkojärjestelmän kasvatilla on takanaan upea pelaajaura: kaksi olympia- ja neljä MM-kultaa Neuvostoliiton paidassa, kolme Stanley Cupia Detroitissa... lista on komea.

Vuonna 2004 Larionov lopetti uransa ja on sittemmin siirtynyt pelaaja-agentiksi.

Veikkaajan tuoreessa haastattelussa hän kertoi oman, varsin painavan mielipiteensä tapahtumasta nimeltä jääkiekon MM-kilpailut. Hän oli Helsingissä seuraamassa kisojen kulkua, eikä välttämättä pitänyt kaikesta näkemästään.

- MM-systeemi kaipaa jonkinlaista viilausta, Larionov kritisoi.

- Pitäisi olla mahdollisuus hävitä myös tärkeä peli ja jatkaa yrittämistä. Systeemi on mielestäni vähän epäreilu kaikille: ensin pelataan ikään kuin harjoituspelejä ja sitten kaikki voi olla ohi yhdessä pelissä.

Sarjajärjestelmästä johtuen Larionov ei pitänyt esimerkiksi Kanadan ja Ruotsin puolivälierätappioitakaan varsinaisina yllätyksinä.

- Turnausmalli on vähän hankala. Joukkueet pelaavat alkusarjassa seitsemän ottelua, joissa ei ole käytännössä mitään panosta eikä mielenkiintoa. Sitten kaikki ratkeaa yhdessä pelissä, jossa voi tapahtua ns. suuryllätys. Jokainen tietää, että yhdessä pelissä voi tapahtua mitä tahansa.

LUE LARIONOVIN HAASTATTELU KOKONAISUUDESSAAN TIISTAINA ILMESTYNEESTÄ VEIKKAAJASTA.

TILAA VEIKKAAJA TÄSTÄ.

TAI TILAA SE SOITTAMALLA NUMEROSTA 03-2524 324

Ota kantaa

Kaipaako lätkän MM-systeemi remonttia?

Kyllä 85% Ei 15%
Ääniä yhteensä 9378

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    3. 3

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    4. 4

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    5. 5

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    6. 6

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    7. 7

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    8. 8

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    9. 9

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    10. 10

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    3. 3

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    4. 4

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    5. 5

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    6. Näytä lisää