Keijo

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Leijona-sankari Metsola: Tunnelma oli kuin Hakametsässä tiistaina - SaiPaa vastaan

Suomi nujersi Tshekin komeasti 3-0 Ruotsin EHT-turnauksessa Malmössä. Kaukalossa oli mainio draivi, mutta muilta osin meno oli kuin mummolassa.
Tämän tunnusti myös nollapelillä A-maajoukkueuransa aloittanut maalivahti Juha Metsola.

- Oli hauska nähdä, millainen ero Pietarin keskiviikkoisessa huimassa tunnelmassa ja tällaisessa tämänpäiväisessä on. Meitä kyllä varoiteltiin joukkuepalaverissa, ettei halliin ole odotettavissa huumaa. Että jokaisen oli kaivettava pelitunne sisältään, Metsola sanoo IS Urheilulle.

- Itse asiassa tunnelma oli vähän kuin tiistai Hakametsässä. Ja SaiPa vastassa.

Metsola tuli mukaan EHT-miehistöön artotukiolaisittain varamiehen varamiehenä: ensin edestä putosi Ari Ahonen, sitten Joni Ortio.

- Pääsin mukaan kiertotietä, mutta mielelläni tulin. Pelaaminen oli pitkälti sellaista, millaiseksi sen kuvittelinkin. Vauhti ei ollut mielestäni juuri SM-liigaa kummoisempi. Pääsin melko helpolla, sillä useimmat Tshekin laukaukset tulivat kaukaa ja vailla maskia, rennonletkeä Metsola sanoi.

Nollapeli toki lämmitti mieltä, vaikka urakka ei ollutkaan ikimuistoisen hankala.

- Paljon paremmin ei tietysti olisi voinut sujua, kun tuli nollapeli. Onpahan tilillä nyt ainakin maajoukkuedebyytin nollapeli - sitä voi sitten kiikkutuolissa muistella, Metsola kuittaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    2. 2

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    3. 3

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    4. 4

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Kaksi loukkaantunut vakavasti rekan ja henkilöauton kolarissa Valtimolla

    7. 7

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    8. 8

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    9. 9

      Nokialaista miestä epäillään 17-vuotiaan tyttöystävänsä murhasta – Poliisi: Epäilty esti uhrin hengityksen ilmastointiteipillä

    10. 10

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    7. 7

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    8. 8

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    2. 2

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    3. 3

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    4. 4

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. Näytä lisää