Heli, Heljä, Helinä

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Nummelin: Olen aina valmis maajoukkueeseen

Leijonien monivuotinen luottopuolustaja Petteri Nummelin janoaa paikkaa Sotshin kisakoneesta.
Räväkästä tukkamuodista ja poikamaisesta innokkuudesta voisi äkkiä päätellä, että Santahaminan varuskunnan urheilukentällä kirmaa parikymppinen hilpeä anarkisti. Vauhtia piisaa ja suu käy.

Todellisuudessa show’ta pyörittää Petteri Nummelin, 40.

Leijonien monivuotisen luottopuolustajan puheista ja elekielestä on havaittavissa, ettei leipiintymistä urheilijan uraa kohtaan ole.

- Olen aina sanonut, että sitten kun into loppuu, lopetan heti, Nummelin vahvistaa.

Torstaina konkaripuolustajalla riitti intoa rehkiä potentiaalisille talviolympiaurheilijoille tarkoitetun olympiapäivän merkeissä.

Jämäkässä tikissä oleva turkulainen nosteli muun muassa traktorin renkaita – pilke silmäkulmassa, tietenkin.

- Oli yllättävän raskasta! Tiedän, että tuota käytetään harjoitusmuotona. Ihan mielenkiintoista.

Vielä mielenkiintoisempaa on Nummelinin tekemä seuravalinta aiemmin keväällä. TPS:n kasvatti kohautti kiekkokansaa valitsemalla uudeksi seurakseen Rauman Lukon. Siirto on edelleen arka aihe Turussa.

- Kyllähän ihmiset ovat siitä tulleet juttelemaan, kyselemään ja ihmettelemään, mutta monet myös ymmärtävät, ettei joka seuraan voi mennä, mihin haluaa.

- Olen käynyt jo Raumalla treenailemassa. Hyvä ensivaikutelma jäi. Itselläni on ainakin kovat odotukset joukkueen suhteen, Nummelin ilmoittaa.

Tuleva kausi on monessa suhteessa poikkeuksellinen, sillä Sveitsissä pitkään kiekkoillut Nummelin aloittaa kautensa SM-liigassa ensimmäistä kertaa sitten syksyn 1994.

Lisäksi ensi talven kruununa kiiltelee Sotshin kivikova olympiaturnaus. Suomen päävalmentajana kisoissa toimiva Erkka Westerlund on jo kysellyt Nummelinin halukkuutta karkeloihin.

- Sanoin Erkalle, että totta kai kiinnostaa! Olen aina valmis maajoukkueeseen.

Nummelinin edellisestä arvoturnauksesta on vierähtänyt aikaa kolme vuotta.

- Olen ollut aiemmin myös onnekas ja terve oikeaan aikaan. Olen saanut paljon hienoja kokemuksia ja muistoja maajoukkueessa. Niitä haluaa aina lisää.

Tänä keväänä kutsua MM-joukkueeseen ei tullut. Millainen kolaus se oli?

- Sillä lailla tietysti, että mahdollinen kisapaikka motivoi ja jaksoin treenata sen avulla, vaikka peliaikaa ei Luganossa tullut. Onneksi en saanut tietää päätöstä kesken kauden.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    3. 3

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    4. 4

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    5. 5

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    6. 6

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    7. 7

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    8. 8

      Ensimmäinen lääke alaselkäkipuihin ei ole lääke

    9. 9

      Kaksi autoa törmäsi Kuutostiellä Joensuussa – useita ihmisiä sairaalaan

    10. 10

      Uskomaton moka seuralegendan pelinumeron jäädytystilaisuudessa – ”Noloin hetki 27 vuoden aikana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    5. 5

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    6. 6

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    7. 7

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    8. 8

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    9. 9

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    10. 10

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    3. 3

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    4. 4

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    5. 5

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    6. Näytä lisää