Tatu, Daniel, Taneli

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

MM-finaalin asetelma sopii Leijonille täydellisesti

MM-finaali klo 21
Suuri ja mahtava Venäjä haluaa kuitata MM-finaalissa Sotshin pettymyksen.
Leijonat lähtee MM-finaaliin selkeänä haastajana. Loistavan turnauksen pelannut Venäjä kantaa ennakkosuosikin paineet harteillaan. Punapaidat haluavat nyt kuitata Leijonien Sotshissa järjestämän nöyryytyksen.

Kolme pointtia finaaliin:

1. KLASSINEN ASETELMA
Suuri ja mahtava Venäjä vastaan piskuinen altavastaaja. Asetelma ei voisi olla Suomen kannalta parempi. Leijonilla on pelkkää voitettavaa ja lähihistoria osoittaa, että Suomi osaa pelata Venäjää vastaan täydellisesti. Odotettavissa on Kanada-ottelun kaltainen puolustustaistelu, jossa ei tyylipisteitä jaeta.

2. ERIKOISTILANTEET
Tshekkiä vastaan Leijonat otti kaksi täysin turhaa jäähyä. Nyt vastus on niin kovaa luokkaa, että pieneenkään kurittomuuteen ei ole varaa. Venäjän ylivoima Jevgeni Malkinin johdolla ei jätä montaa tilaisuutta hyödyntämättä.

3. OLEG ZNAROK
”Kurkunleikkaajaksi” ristitty Venäjän päävalmentaja seuraa finaalin katsomosta. Oleg Znarok on saanut punakoneen pelaamaan kisojen parasta kiekkoa. Voitosta voittoon kulkenut joukkue on ollut fyysinen ja kurinalainen nippu. Näkyykö Znarokin puuttuminen pelaaja-aitiosta joukkueen otteissa?

Seuraa heitä:

1. PEKKA RINNE
Leijonien ylivoimaisesti tärkein lenkki. Rinne kaatoi torjunnoillaan Kanadan ja nollasi Tshekin täysin. Jos otteet jatkuvat samanlaisina, ei Suomella ole mitään hätää. Taistelutorjuntoja luvassa.

2. JORI LEHTERÄ
Lehterä nousi Leijonien parhaaksi kenttäpelaajaksi tärkeimmässä mahdollisessa paikassa. Kaksi maalia Tshekin verkkoon niitannut hyökkääjä johdatti Suomen finaaliin. Lehterän on nyt pidettävä tasonsa ja revittävä vielä ketjukaveri Petri Kontiola mukaan kyytiin.

3. JYRI MARTTINEN
Kuka olisi uskonut, että Ässissä vaisun kauden pelannut Marttinen päättää kautensa MM-finaaliin. Tshekkiä vastaan alivoimavastuuta saava Marttinen taklasi kumoon Jaromir Jagrin. Tänään hän käy Aleksandr Ovetshkinin kimppuun.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Poliisilta lisätietoa Houtskarin kaksoissurmasta: Surmat tehtiin todennäköisesti miehen aseella

    3. 3

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    4. 4

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    5. 5

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    6. 6

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    7. 7

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    8. 8

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    9. 9

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    10. 10

      Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    5. 5

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    10. 10

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Poliisilta lisätietoa Houtskarin kaksoissurmasta: Surmat tehtiin todennäköisesti miehen aseella

    3. 3

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    4. 4

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    5. 5

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    6. Näytä lisää