Heli, Heljä, Helinä

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Leijonien tähtipelaajan Aleksander Barkovin isä kehuu: ”Poika on kasvanut, osaa johtaa”

MM-KIEKKO
Aleksandr Barkov sr. ilahtui poikansa esityksistä MM-kilpailuissa.
Leijonien urakka jääkiekon MM-kisoissa päättyi murheellisiin tunnelmiin torstaina puolivälierätappiossa Tshekkiä vastaan.

Suomen kannalta turnaus sujui alakanttiin ja kiekkoväen mielissä jyskyttää pettymys. Silti menneet kisapelit jättivät verkkokalvoille myös positiivisia muistoja. Yhdestä sellaisesta vastasi 19-vuotias keskushyökkääjä Aleksander Barkov.

Varmuuden Barkovin onnistuneesta kisaurakasta saadaan henkilöltä, joka on seurannut sentterin tekemisiä lähempää kuin kenties kukaan muu. Hänen isältään Aleksandr Barkov seniorilta.

– Mielestäni "Sasha" onnistui kisoissa hyvin. Ensinäkin oli hienoa nähdä, että valittiin edustamaan Suomea. Tiedän, että se merkitsee pojalleni todella paljon, mietikelee isä-Barkov turnauksen jälkitunnelmiaan.

Nuorempi Barkov ihastutti Tshekin keväässä äärimmäisellä taidollaan, oivaltavalla pelinluvullaan sekä pelin rytmittämisellä. Kahdeksaan kisapeliin nuorukainen kirjasi tehopisteet 4+3.

– Minulla on samat silmät kuin kymmenen vuotta sitten. Näin pojan pelaamisessa juuri niitä asioita, joita aina ennenkin olen ihaillut. Kokonaisuutena hän veti loistavan turnauksen.

– En ole isänä niinkään yllättynyt poikani pelillisistä teoista. Sen sijaan kiinnitin huomiota hänen henkisiin ominaisuuksiinsa. Poika on kasvanut, poika osaa johtaa, huomauttaa Aleksandr-isä ylpeänä.

Vanhempi Barkov seurasi Leijonien otteita paikanpäällä Ostravassa ja Prahassa. Isällisiä ohjeitakin oli tarjolla, jos poika koki sellaiseen tarvetta. Ei kuitenkaan väkisin.

– Isän ei pidä häiritä poikaa. Ohjeita voi antaa omasta kokemuksesta, mutta se on eri asia kuin liiallinen neuvominen tai päteminen. Ei aikuisten MM-kisapelaaja tarvitse jatkuvaa ohjailua. Toisaalta en ole häirinnyt poikaani kymmenen vuotta sittenkään, korkeintaan vähän avustanut, naurahtaa Barkov Senior.

Oletteko käyneet poikasi kanssa läpi Leijonien puolivälierätappiota?

– Emme juurikaan. En ole kysellyt vielä tunnelmia. Sen aika tulee varmasti myöhemmin, mutta antaa pojan olla nyt rauhassa. Takana on pitkä kausi ja levon aika on paikallaan.

Barkovin haasteet jatkuvat jälleen ensi kaudella Florida Panthersin paidassa NHL-kaukaloissa. Kaikki merkit viittaavat siihen, että suomalaiset kiekkofanit saavat jatkossa ihastella entistä paremman keskushyökkääjän tekemisiä.

– Aleksander tarvitsee lisää fysiikkaa. 43-vuotias joukkuekaveri Jaromir Jagr on varmastikin tarpeeksi hyvä esimerkki siitä, että kehitys voi olla oikeasti ikuista. Jos jääkiekkoilija viettää hyvän kesän, niin silloin jääkiekkoilija viettää myös hyvän talven, muistuttaa Suomen tämän hetken yhden kirkkaimman jääkiekkoilijan isä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    4. 4

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    5. 5

      Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

    6. 6

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    7. 7

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    8. 8

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    9. 9

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    10. 10

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    7. 7

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    4. 4

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    5. 5

      Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

    6. Näytä lisää