Sampsa

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Otteluanalyysi: Suomen huippupeli kaatui sulamiseen

PIKKULEIJONAT
Venäjä oli pulassa Suomen vahvan pelin alla, mutta sitten tulivat mustat minuutit ja Pikkuleijonien peli sekosi.
Venäjä–Suomi 6–4 (1–2, 4–1, 1–1)

Viihdearvo: 5/5

ASETELMA: Lohkovoiton kannalta keskeinen peli, joten panosta oli runsaasti. Suomen ensimmäinen todellinen jääkiekko-ottelu, sillä Valko-Venäjä oli pelkkä vastaantulija. Venäjällä laadukas joukkue jalkeilla, joten iso testi Suomen pelitavalle. Etenkin puolustuspelissä. Areena loppuunmyyty ja iso karnevaali-ilta edessä.

PELI-ILME: Vahva, ennakkoluuloton startti. Venäjä otti vastaan, kun Suomi piti vauhtia ja intensiteettiä yllä. Peli-ilme oli terävä, etenkin Suomen parhaalla ketjulla Laine–Aho–Puljujärvi, joka suorittaa tunnetasot maksimissa. Miska Siikosen johtama nelonen oli myös väkevä.

Toisessa erässä Venäjä pääsi Suomen lepsuilun kautta peliin mukaan ja meni menojaan, kun Pikkuleijonat alkoi arkailla. Kolmanteen erään Suomi sai kavennuksen ja lisää taistelua.

KIEKOLLINEN PELI: Paljon hyviä suorituksia ja hyviä hyökkäykseen lähtöjä ottelun alussa. Pelin tempo pysyi korkealla myös kiekon kanssa, ja suoraviivaisuus pääsi esiin useina nopeina pistoina laidasta. Hyökkääminen oli määrätietoista. Suomi piti vauhtia yllä ja sai tätä kautta säilytettyä pelin kontrollissa – jopa Venäjän kiusallisen kavennusmaalin jälkeen.

Käytännössä Venäjä pääsi peliin mukaan lahjamaalilla (2–3) ja täydellisellä yv-suorittamisella. Sitten se olikin menoa.

KIEKOTON PELI: Venäjä pysyi alussa aisoissa. Suomen karvaus oli vahvaa eivätkä vastustajat hukkuneet omassa päässä, vaikka kaksinkamppailuja hävittiinkin ajoittain. Pelin virtaus oli suurimmalta osin Suomen hallinnassa, mikä näkyi myös hyvänä kiekottomana pelaamisena. Viisikot pysyivät tiiviinä ja näin syötiin Venäjältä parhaat saumat avata peliä.

Tämä kaikki muuttui, kun Venäjä tuli tasoihin. Sen jälkeen Suomi passivoitui ja Venäjä sai momentumin puolelleen. Sen jälkeen suomen puolustuspelaaminenkin alkoi levitä. Tässä on suuri kehitysalue jatkopeleissä.

ERIKOISTILANTEET: YV 1/4 Ylivoima pyöri hyvin ja oivaltavasti – etenkin Ahon johtamalla yv-koostumuksella. Mutta tarpeeksi tehokasta yv ei ollut – ei varsinkaan vastustajan ylivoimaan verrattuna. Suomen ykkösnyrkkiä vastaan Venäjä teki alivoimalla maalin, erittäin sekavien vaiheiden jälkeen.

AV 3/4 Alivoimapelin osalta ilta oli katastrofaalinen. Ensimmäinen takaisku oli loistavan ristisyöttöpelin tulos, mutta toinen halpa liru maalivahti Veini Vehviläisen längistä. Kahden takaiskun jälkeen av muuttui passiiviseksi ja pelokkaaksi. Se kostautui.

MAALIVAHTIPELI: Ottelun ensimmäinen kuti upposi Vehviläisen selän taakse. Pientä pomputtelua, mutta ei merkkejä sulamisesta. Sieltä ne kiekot kuitenkin löytyivät yksi toisensa jälkeen Vehviläisen verkosta, ja maaleista ainakin yksi meni maalivahdin piikkiin. Nähty suoritus ei riitä tällä tasolla.

RATKAISU: Pikkuleijonien lepsu ylivoimapelaaminen 3–1-johdossa enteili pahaa, ja pian Venäjä pääsikin iskemään alivoimalla Suomen sekoiltua keskialueella. Siitä Venäjä sai uskoa ja tuli pian tasoihin ylvioimalla. Sitten kaasu pohjaan ja menoksi.

HUOMIO! Suomen nimellinen ykkösketju Mikko Rantanen, Roope Hintz ja Kasperi Kapanen rikottiin. Kapasen paikan otti Juho Lammikko, ja Rantanen siirtyi oikealle siivelle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sukeltajat löysivät kadonneen miehen puukotettuna katiskaverkosta – syyttäjä vaatii ankaraa rangaistusta

    2. 2

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    3. 3

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    4. 4

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    5. 5

      36-vuotias mies vangittiin Lapissa epäiltynä skottinaisen murhasta

    6. 6

      Imatra: 23-vuotias vangittiin kolmesta murhasta epäiltynä

    7. 7

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    8. 8

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    9. 9

      Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

    10. 10

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    6. 6

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sukeltajat löysivät kadonneen miehen puukotettuna katiskaverkosta – syyttäjä vaatii ankaraa rangaistusta

    2. 2

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    3. 3

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    4. 4

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    5. 5

      36-vuotias mies vangittiin Lapissa epäiltynä skottinaisen murhasta

    6. Näytä lisää