Unelma, Anelma

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Otteluanalyysi: Taistelu vailla vertaa – Suomi voitti MM-kultaa

SUOMI VOITTI MM-KULTAA
Uskoa koeteltiin pahemman kerran, mutta se kesti. Suomi voitti Venäjän uskomattomien vaiheiden jälkeen.
Venäjä-Suomi 3–4 ja (1–0, 0–0, 1–3, 0–1)

Viihdearvo: 5/5

ASETELMA: MM-finaali. Venäjä ainoa joukkue, jolle Suomi on hävinnyt. Venäjä puolestaan ilman tappioita finaaliin. Kahden kasvutarinajoukkueen ottelu, joskin tarinat ovat rakentuneet eri tavalla. Odotettavissa hyvin tasainen kamppailu, mikäli kummankaan pelisunnitelma ei repeä.

Ennakkoasetelmissa vahvempaa joukkuetta mahdoton edes nimetä. Suomen puolustuspelaaminen on avainasemassa: jos omissa pelataan viisikkona yhtä hyvin kuin Ruotsia vastaan, Pikkuleijonilla on eväitä kultaunelman toteuttamiseen. Alkusarjan kaltainen maalijuhla ei enää todennäköinen, koska Venäjälläkin on alla vahvan puolustuspelaamisen suoritus USA:ta vastaan välierässä.

PELI-ILME: Täysin nappiin osunut lataus. Kovat energiatasot, mutta ei yhtään liikaa. Suomi otti pelin kontrolliin saman tien. Palkeet kuitenkin tyhjenivät Venäjän avausmaaliin. Palikoiden keräämisessä meni aikansa, mutta Suomi sai latinkinsa uudelleen kasaan. Sen jälkeen nähtiin hyvin tasaista kiekkoa.

Päätöserän kolme maalia kertovat kaiken oleellisen joukkueen henkisestä kantista. Se oli käsittämättömän vahva.

KIEKOLLINEN PELI: Rytmikästä, ahnetta hyökkäämistä heti alussa. Vahvaa toimintaa kiekolla, neljä kenttää pelasi tasapainoista ja progressiivista, mutta ei yli-innokasta lätkää. Maalia seuranneen lamaannusvaiheen jälkeen Suomi sai vähitellen juonen päästä kiinni ja kykeni synnyttämään pitkiäkin hyökkäyksiä.

Venäjä puolusti odotetun vahvasti ja miehekkäästi. Ja tarvittaessa maltilla. Ykkösalueelle oli hyvin vähän asiaa, niin vahvasti Venäjä punnersi voimalla vastustajat takaisin kulmiin ja laitojen lähelle. Näistä syistä muun muassa Sebastian Ahon ketju pysyi pimennossa, kunnes ottelun puolivälin jälkeen tämäkin ketju alkoi saada pitkiä hyökkäyksiä aikaan. Vastaavasti kaksi vuotta vanhemman Mikko Rantasen vahva peli riitti kamppailuvoittoihin alusta saakka.

Suomen vahvassa vaiheessa toisen erän parhaat päätypelimyllyt kestivät toista minuuttia, mutta ykkössektorille ei edelleenkään ollut asiaa.

Kolmannessa erässä Suomi punnersi tasoihin, kahdesti, ja molemmilla kerroilla asialla oli alussa pimennossa ollut Ahon ketju. Kolmas maali syntyi ylivoimalla: Vili Saarijärven mahtava pelaaminen siniviivassa ja ensiluokkainen maski toivat palkinnon.

Jatkoerässä Suomi ei jäänyt arkailemaan, vaan hyökkäsi rohkeasti. Kasperi Kapasen maali oli poikkeuksellisen vahva yksilösuoritus.

KIEKOTON PELI: Aivan loistavaa alussa. Tilanteet tunnistettiin ja valinnat olivat oikeita: milloin mennään päälle, milloin ei. Venäjä näytti olevan aseeton kiekollisenakin. Avausmaalin jälkeen Suomen pelin taso laski kaikilla osa-alueilla ja Venäjä sai otteen haltuunsa. Sen jälkeen Suomella alkoivat oman pään ongelmat. Tukitoimet hiipuivat ja venäläiset pääsivät pari kertaa todella vaarallisesti ykkössektorille. Suomi pystyi parantamaan kiekotonta pelaamistaan uudelleen ottelun edetessä.

Kolmannessa erässä, johtomaalinsa jälkeen, Venäjä pelasi taktisesti kypsää ja erinomaista kiekkoa. Se ei kuitenkaan riittänyt johdon säilyttämiseen.

Vertailussa Venäjään Suomi jäi kakkoseksi kiekottomassa pelissä, mutta tämä ottelu ratkaistiin muilla osa-alueilla.

ERIKOISTILANTEET: YV 0/5 Mahdollisuuksia oli riittävästi, mutta tulosta ei syntynyt. Hyviä ja pitkiäkin yv-jaksoja, mutta ei uponnut. Kunnes viidennellä yrittämällä upposi.

AV 1/2 Kaapo Kähkönen heitti kiekon katsomoon ja otti jäähyn. Venäjä latasi ylivoimalla maalin, joka oli hörppy. Toinen alivoima oli yllättävän arkaa, mutta pystyi hoitamaan homman.

MAALIVAHTIPELI: Kaapo Kähkösellä todella tiukka paikka: omasta pleksien yli lingotusta kiekosta alivoimatilanne, ja siihen heti hörppymaali. Kähkönen kokosi itsensä loistavasti eikä näyttänyt merkkiäkään itseluottamuksen hiipumisesta.

RATKAISU: Kasperi Kapasen fantastinen yksilösuoritus: vahva haasto ja vanhanaikainen verkon perille.

HUOMIO! Suomi mätti kolme maalia päätöserässä: tuli kahdesti tasoihin ja voitti jatkoajalla. Käsittämätön suoritus.

Oheisella videolla näkyy kuvakooste siitä, kuinka Kasperi Kapanen ratkaisi mestaruuden Suomelle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    6. 6

      Testaa, miten sinkku olet!

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Hirvittävä onnettomuus järvellä vei pojan hengen – poliisin sanat keskellä yötä musersivat Leenan

    9. 9

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    10. 10

      Yli sadan turvapaikanhakijan vastaanottopalvelut lakkautettiin – 30 päivää aikaa poistua vastaanottokeskuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    4. 4

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    5. 5

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    6. Näytä lisää