Enni, Enna, Eini

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Leijonien MM-leiriryhmään kaksi uutta pelaajaa – Teemu Pulkkinen mukaan

Leijonat
Detroitin Teemu Pulkkinen ja Moskovan TsSKA:n Antti Pihlström ovat Leijonien uudet pelaajat.
Jääkiekon A-maajoukkueen päävalmentaja Kari Jalonen teki kaksi lisäystä MM-kisoihin valmistautuvaan Leijoniin.

MM-kisoihin valmistautuvaan leiriryhmään tulivat mukaan Detroit Red Wingsin Teemu Pulkkinen sekä Moskovan TsSKA:ssa pelannut Antti Pihlström.

Pulkkinen pääsee kisaamaan uransa ensimmäisestä MM-kisapaikasta. Aikaisemmin Pulkkinen on pelannut vain 5 A-maaottelua, edellisen niistä neljä vuotta sitten keväällä 2012.

24-vuotiaalla Pulkkisella on takana kolme kautta Pohjois-Amerikassa. SM-liigan kauden 2010–11 Vuoden tulokas pelasi tällä kaudella Detroitin riveissä 36 ottelua, joissa tulokseksi tuli 6+6=12 tehopistettä.

Syksyllä Moskovan TsSKA:n riveihin liittynyt Pihlström on matkalla jo seitsemänsiin MM-kisoihinsa. TsSKA:ssa Pihlströmin karuna kohtalona oli hävitä KHL:n mestaruus seitsemännessä loppuottelussa Metallurg Magnitogorskille.

MM-leiriryhmästä putosivat maalivahti Eero Kilpeläinen sekä nuoret hyökkääjät Joonas Nättinen ja Aleksi Saarela.

Suomi pelaa tällä viikolla kaksi harjoitusmaaottelua Moskovassa Venäjää vastaan. Ensimmäinen pelataan torstaina, jälkimmäinen lauantaina.

Jääkiekon MM-kisat alkavat Pietarissa ja Moskovassa 6. toukokuuta.

Leijonien MM-leiriryhmä:

MAALIVAHDIT:

Juha Metsola (Amur Habarovsk)

Mikko Koskinen (Pietarin SKA)

Niklas Bäckström (Calgary Flames)

PUOLUSTAJAT:

Mikko Lehtonen (KooKoo)

Tommi Kivistö (Avtomobilist Jekaterinburg)

Lasse Kukkonen (Kärpät)

Topi Jaakola (Jokerit)

Jesse Virtanen (Lukko)

Rony Ahonen (Lukko)

Anssi Salmela (Brynäs)

Juuso Hietanen (Moskovan Dinamo)

Ilari Melart (Luulaja)

Atte Ohtamaa (Jokerit)

HYÖKKÄÄJÄT:

Teemu Pulkkinen (Detroit Red Wings)

Mikko Rantanen (Colorado Avalanche)

Sebastian Aho (Kärpät)

Max Wärn (HK Sotshi)

Pekka Jormakka (Jokerit)

Mika Pyörälä (Kärpät)

Jarno Koskiranta (Pietarin SKA)

Antti Pihlström (Moskovan TsSKA)

Antti Erkinjuntti (Pelicans)

Tomi Sallinen (Djurgården)

Markus Granlund (Vancouver Canucks)

Teemu Hartikainen (Salavat Julajev Ufa)

Leo Komarov (Toronto Maple Leafs)

Jere Sallinen (Jokerit)

Ilari Filppula (MoDo)

Jarkko Malinen (KooKoo)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Venäjä-asiantuntija Aftonbladetille: Trumpin strategia on kuin suoraan Putinilta kopioitu

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Jari Isometsä ihmettelee Toni Roposen ehdotusta – meneekö oman vaimon etu ohi Suomen?

    6. 6

      7 ruokaa, joita sinun ei tulisi koskaan syödä lounaaksi

    7. 7

      Näyttelijä kuoli musiikkivideon kuvauksissa – ammuttiin rintaan asekohtauksessa

    8. 8

      Professori paljastaa pahimmat salakalorien lähteet – nämä lihottavat salakavalasti

    9. 9

      Jasmin Mäntylä ja Martina Aitolehti ilmiriidoissa Facebookissa – ”Jasmin, älä puhu arvoista mitään!”

    10. 10

      Vain elämää -tähdet arvioivat toisiaan – Olli Linhdolm Irinasta:”Luin lehdestä, että hän on aina inhonnut Yötä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    6. 6

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Venäjä-asiantuntija Aftonbladetille: Trumpin strategia on kuin suoraan Putinilta kopioitu

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Jari Isometsä ihmettelee Toni Roposen ehdotusta – meneekö oman vaimon etu ohi Suomen?

    6. Näytä lisää