Laura

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Patrik Laineen kilpailija antoi tv-haastattelun Suomessa keskellä yötä – ”En ole aiemmin tehnyt haastattelua aamukolmelta”

MM-kisat
Auston Matthewsilla on riittänyt vientiä mediassa.
Patrik Laine ihastutti kanadalaismediaa viime viikonloppuna, kun Tapparan superlupaus antoi haastattelun kanadalaisen CBC:n ja yhdysvaltalaisen NBC:n yhteislähetyksessä juuri ennen NHL:n varaustilaisuuden arvontaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Suomen aikaa.

Arvontatilaisuuden jälkeen haastatteluvuorossa oli Yhdysvaltain Auston Matthews, joka jakoi kommentteja Laineen tavoin etänä Euroopasta. Matthews oli jo tuolloin muun USA:n joukkueen tavoin Suomessa.

– En ole koskaan ennen antanut haastattelua aamukolmelta, Matthews totesi Ilta-Sanomille maanantaina Hartwall-areenassa.

Kiinnostus Matthewsin ympärillä on ymmärrettävää, sillä 18-vuotias jenkkihyökkääjä on rankattu ykköseksi NHL:n ensi kesän varaustilaisuuteen, juuri Laineen edelle.

Lauantain ja sunnuntain välisen yön arvonnassa selvisi, että ykkösvuoron ensi kesän varaustilaisuuteen saa Toronto Maple Leafs, joka sijoittui runkosarjassa viimeiseksi.

– Oli aika kiireinen viikonloppu. Vähän hermoja raastavaa ja mielenkiintoista, Matthews sanoo.

– Oli kiva saada joku selvyys asioihin. Mikään ei tietenkään ole kiveen hakattua.

Matthewsillä ja Laineella on viimeiset mahdollisuudet vaikuttaa NHL-seurojen valitsijoihin perjantaina alkavissa MM-kisoissa.

USA on liikkeellä melko kokemattomalla ja nimettömällä joukkueella. Niin nimettömällä, että itse asiassa juuri Matthews on joukkueen seuratuin pelaaja.

– En yritä ajatella sitä. Kukaan yksilö ei ole suurempi kuin joukkue.

Laine tahkosi vielä viime viikolla SM-liigan finaaleja, mutta jenkkihyökkääjän edellisestä tosipelistä on aikaa toista kuukautta. Hän pelasi viime kauden Sveitsin liigan Zürich Lionsin riveissä, mutta viime kauden mestarin pudotuspelitaival päättyi jo ensimmäisellä kierroksella.

– Kunnossa pysyminen on tärkeää, mutta on ollut vaikeaa kun en ole pystynyt pelaamaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    6. 6

      Snookerselostaja Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – "Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä"

    7. 7

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    8. 8

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    9. 9

      Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

    10. 10

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    6. Näytä lisää