Meri, Vellamo

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Nyt on Teemu Selänteen vuoro ylistää Patrik Lainetta – paljasti hämmästyttävän eron heidän välillään

Jääkiekon MM-kisat
Teemu Selänteellä on painavaa sanottavaa Patrik Laineesta Mestarit-ohjelmassa.
Kiekkolegenda Teemu Selänne on vakuuttunut Leijonien 18-vuotiaan teinisensaation Patrik Laineen kuluvan kauden otteista SM-liigassa, nuorten MM-kisoissa ja aikuisten MM-jäällä. Selänne ylistää Lainetta Aleksi Valavuoren vetämässä Mestarit-ohjelmassa, joka julkaistiin Suplassa tiistaina.

– Pitkän ajan jälkeen Suomesta löytyy maailman paras juniori. Patrik Laine on todella vakuuttanut, hän pelaa älyttömän makeasti, Selänne sanoo ohjelmassa.

Samaan hengenvetoon hän nostaa huippukauden pelanneen Pikkuleijonien tähden Jesse Puljujärven samaan kastiin Laineen kanssa.

– ”Puljua” ei voi yhtään vähätellä. Laine ja Pulju ovat vierekkäin, Selänne korostaa.

– Suomessa on tehty todella hyvää juniorityötä, koska pelaajat ovat yllättävän valmiita jo noin nuorena.

Suomen kiekkohistorian valovoimaisin pelaaja näkee Laineen tulevaisuuden loistavana.

– Kyllä mä luulen, että Laine on 18-vuotiaana parempi pelaaja kuin minä samanikäisenä. Olin hieman erityylinen pelaaja kuin Laine, mutta en ollut ensimmäisissä maaotteluissani yhtä valmis. Ylipäätään nuoret kiekkoilijat ovat nykyään joka suhteessa kypsempiä. NHL:ssäkin on useita 18-vuotiaita pelaajia, jotka pystyvät dominoimaan pelejä.

Ohjelmassa ruoditaan myös Selänteen ja Laineen laukaisutaitoa. Selänne sanoo miettimättä, ettei hänen kutiaan voi edes verrata Laineen vastaavaan.

– Ei vetojamme voi verrata kovuudessa keskenään. Laine ampuu kiekkoa jotain 160 kilsaa tunnissa, minä taas 136 kilsaa tunnissa. Laineella on todella hyvä ase, koska hän ampuu myös tarkasti. Mun piti kompensoida kovuusvajetta laukausten yllättävyydellä ja tarkkuudella. B-pisteen yläkaarelta en pystynyt tekemään maaleja ilman maskia, mutta Laine pystyy, Selänne linjaa.

– Laineen veto on niin hirveä. Uskon hänen tekevän NHL:ssä enemmän maaleja kuin Suomessa, koska hän voi päästä hyökkäysalueella yhden kaksinkamppailuvoiton jälkeen nopeasti laukaisupaikoille. Toisaalta Suomessa pystyy varastamaan lähdöissä enemmän kuin NHL:ssä, eli Laineen pitää kehittää peliään.

Selänne joutui jo nuorena kovaan julkisuusrumbaan. Laineen ja Puljujärven ympärillä on pitkin tätä vuotta pyörinyt valtava hullunmylly.

– Pojat kestävät paineet kentällä, siitä en ole huolissani. Mutta jonkun pitää katsoa hieman poikien perään, jotta he eivät ole lähdössä jokaiseen haastatteluun ja jotta he voivat elää myös tavallista nuoruutta. Heidän pitää antaa nauttia hommasta, Selänne alleviivaa.

Mestarit on uusi jokaviikkoinen urheiluohjelma, jota isännöivät Aleksi Valavuori ja Juha Perälä. Mestarit on kuunneltavissa Supla-palvelussa.

Ota kantaa

Voiko Patrik Laine yltää Teemu Selänteen maalimääriin NHL:ssä?

Kyllä 64% Ei 36%
Ääniä yhteensä 22496

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Johanna keskeytti Haluatko miljonääriksi? -kisansa 5000 euroon – olisitko tiennyt vastauksen kysymykseen, joka katkaisi naisen visailun?

    4. 4

      Tulipalo kerrostalohuoneistossa Vantaalla

    5. 5

      Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

    6. 6

      Liikuttunut Kimmo Timonen hauskuutti paitaseremoniassa – ”Kiitos isä ja äiti että 41 vuotta sitten pistitte makuuhuoneen oven kiinni”

    7. 7

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    8. 8

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    9. 9

      Norjalainen arkkitehti löysi uudelleen 50 kadonnutta maata

    10. 10

      Filippiinien verisen huumesodan käynnistänyt presidentti: Trump toivotti minulle onnea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    7. 7

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    8. 8

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    9. 9

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    10. 10

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Johanna keskeytti Haluatko miljonääriksi? -kisansa 5000 euroon – olisitko tiennyt vastauksen kysymykseen, joka katkaisi naisen visailun?

    4. 4

      Tulipalo kerrostalohuoneistossa Vantaalla

    5. 5

      Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

    6. Näytä lisää