Aslak

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Leijonien NHL-tähtiä huijattiin taitavasti Moskovassa 1986 – totuus paljastui vasta hotellilla

MM-KIEKKO
MM-jääkiekko: Leijonille sattui ja tapahtui Moskovassa 1986 myös kaukalon ulkopuolella.

MESTARIVALMENTAJA Rauno Korpi on tunnettu joukkuetta eteenpäin kantavista psykologisista vedoistaan, joista yksi nähtiin Moskovan MM-kisoissa 1986.

Korpi pohti kuumeisesti, miten hän saa alkusarjassa Kanadan 3–2 lyöneen joukkueen unohtamaan menneet Tshekkoslovakia-ottelun (1–1) aamuna.

”Tampereen Tihonov” ohjasi joukkueen sen hotellista noin puoli kilometriä sijainneelle Punaiselle torille.

– Moskova oli siihen aikaan perusharmaa paikka. Muistaakseni ajattelin virkistää joukkueen mieltä, Korpi muisteli.

Suomi paineli Moskovan keskusaukiolle kaakeloitua tunnelia pitkin.

– Rane juoksi kärjessä. Hän huikkasi, että katsokaa, miten iloisia ihmisiä täältä tulee, kisajoukkueessa pelannut Hannu Oksanen kertoi.

VAUHTILEIKITTELY ei sujunut suunnitelmien mukaan. Leijonia odotti aidattu alue, jota vartioi miliisi.

– Taisi olla alkamassa jokin tilaisuus, minkä vuoksi meillä ei ollut sinne mitään asiaa. Aamujumppa jäi siihen, Oksanen hymähti.

Juorujen mukaan 1980-luvun kisareissut olivat kosteita. Korpi ja Oksanen kiistävät jyrkästi, että Leijonien mitalihaaveet olisivat kariutuneet vuonna 1986 märkiin iltoihin.

– Meillä oli alkoholin suhteen täyskielto, mutta käytössä oli omat pienet kanavamme. Missään tapauksessa emme silti juopotelleet.

– Kaupungissa oli varmasti viihdetarjontaa, mutta meillä ei ollut sinne mitään asiaa, Oksanen naulasi.

– Katselimme hotellilla vierestä, kun ruotsalaiset menivät ohi pari Pripps-tölkkiä käsissään ja kanadalaisille työnnettiin nokkakärryillä Budweiseria.

PELAAJAT MYIVÄT ja vaihtoivat verryttelyasuja kaviaariin ja muihin tuotteisiin. Asuissa luki jylhästi: ”Nuori Suomi voittaa.”

– Eräs Virosta tuttu opettaja tuli hotellille laihana ja poistui aina paksumpana 3–4 pukua yllään.

– Kysyin, mihin hän tarvitsee niin monet verkkarit. Opettaja sanoi, että maakunta maksaa.

Oksasen mukaan heidän kontaktinsa varoitti huijareista, jotka heiluttelivat ensin arvokasta setelinippua mutta vaihtoivat sen saappaanvarrestaan vaivihkaa niukemmaksi kaupanteon lomassa.

– Christian Ruuttu ja Kari Suoraniemi lähtivät myymään hienoja Niken verkkaripukujaan. Nauroimme vatsat kippurassa, kun suuret NHL-ammattilaiset palasivat hotellille.

– He luulivat saaneensa asuistaan 400 dollaria mutta saivat vain 40, Oksanen paljasti.

KORPI USKOO, että Moskovassa ainakin hotelli Metropolin ensimmäinen kerros oli varustettu kuuntelulaitteilla 1980-luvulla. Hänen mielestään myös Intouristissa tietyt asiakkaat ohjattiin tiettyihin huoneisiin.

– Eräs kaverini opasti, mitä osaa Metropolista ei kannata käyttää. En epäillyt asiaa yhtään, kun näin oleskelutilan seinän, jossa oli valtavasti häkkyröitä.

– Neukkulan loppuviserrykseen asti tällaisia asioita sanottiin vieraiden turvallisuudesta huolehtimiseksi, hän hymähti.

Korven ei tarvinnut pelätä, että Neuvostoliiton valmennusjohto olisi vakoillut suomalaisten taktiikoita.

– Systeemi taisi tutkailla Kanadaa vähän tarkemmin. Mutta siihen aikaan Neuvostoliitolle riitti ihan omaan peliin keskittyminen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Hurja onnettomuus aura-auton takana Sievissä – poliisi: ”Olosuhteet erittäin haastavat”

    4. 4

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    5. 5

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    6. 6

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    7. 7

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    8. 8

      Bottaksella loistava aloitus Mercedeksen ratissa

    9. 9

      Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

    10. 10

      Muovimatto ja kolme muuta yllättävää asiaa, jotka saattavat aiheuttaa sisäilmaongelmia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    8. 8

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    9. 9

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    10. 10

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Hurja onnettomuus aura-auton takana Sievissä – poliisi: ”Olosuhteet erittäin haastavat”

    4. 4

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    5. 5

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    6. Näytä lisää