Laura

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Laine, Barkov, Jokinen – katseet kääntyvät illalla ykkösketjuun: ”Ei saa sooloilla”

Kanada-Suomi 20.15
Kanada tarjoaa Leijonille ensimmäisen tulikokeen.
Suomi on pelannut jääkiekon MM-kisoissa Pietarissa vajaan kahden viikon aikana nyt kuusi ottelua ja voittanut ne kaikki.

Mutta ensimmäinen todellinen haaste on edessä tänään. Leijonia vastaan asettuu illalla niin ikään puhtaalla pelillä tähän asti turnausta dominoinut Kanada.

– Kanada on iso mittari meille. Yksi turnauksen ennakkosuosikeista, Leijonien ykkössentteri Aleksander Barkov linjaa.

– Peli on meille hyvä mittari alkusarjan loppuun ja näyttää suuntaa siitä missä me menemme, ketjukaveri Patrik Laine säestää.

Suomella kävi eräänlainen lottovoitto, kun Leijonat sijoitettiin edellisten kisojen menestyksen perusteella Pietarin lohkoon. Käytännössä lohkossa on Suomen lisäksi huippumaista vain Kanada. USA on MM-turnauksessa liikkeellä varsin nimettömällä joukkueella, ja Slovakian jääkiekko on pahassa taantumassa.

Samaan aikaan, kun Suomi ja Kanada ovat hioneet peliään ennalta heikompiaan vastaan, toisessa lohkossa ristiin toisiaan ovat voittaneet muut huippumaat Venäjä, Ruotsi ja Tshekki.

Leijonilla on ollut kuusi ottelua aikaa hioa kokoonpanoja ja kuvioita kuntoon. Sunnuntain Slovakia-ottelussa ne napsahtivat viimein kohdalleen, kun myös nelosketjuun löytyi Tomi Sallisen, Mikko Rantasen ja Antti Pihlströmin muodostama kombinaatio.

* Yllä olevalla videolla Ilta-Sanomien Videotuomarit Tuomas Nyholm ja Vesa Rantanen perkasivat Leijonien edellisen ottelun.

Silti katseet kääntyvät Mikko Koivun johtamaan kakkosketjuun ja ennen kaikkea Barkovin kipparoimaan ykkösketjuun. Barkovin ketju on ollut yksi koko turnauksen parhaista ja vaarallisimmista yhdistelmistä.

– Slovakiaa vastaan kolmas erä oli meiltä erittäin hyvä viisikkona, etenkin hyökkäyspäässä. Pidimme kiekkoa pitkään hyökkäysalueella ja kaksi kiekotonta liikkuivat hyvin, Barkov analysoi.

Superlupaus Laine on päässyt näissä kisoissa nauttimaan A-luokan tarjoilusta ja ketjukavereista. Hän on päässyt pelaamaan Barkovin ja toisella laidalla olevan Jussi Jokisen kanssa.

– Pitää olla koko ajan hereillä. Kun lainaa kiekkoa ketjukaverille, se voi tulla koska tahansa takaisin, Laine sanoo.

Kanada on joukkueena täysin toista maata kuin yksikään Suomen tähänastisista vastustajista.

– Heillä on NHL:n parhaimpia pelaajia, ja he pystyvät tekemään tulosta. Se on tässä turnauksessa jo nähty, Barkov myöntää.

– Meillä on oma systeemi, ja sen pitää toimia hyvin. Täytyy pelata joukkueena ja pitää viisikko tiiviinä. Yhdellä äijällä ei saa sooloilla, ja puolustuksen pitää olla kunnossa, Barkov linjaa.

Ota kantaa

Kaataako Suomi illalla Kanadan?

Kyllä, todellakin! 71% Ei 29%
Ääniä yhteensä 2657

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    2. 2

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      ”Tilanne on eskaloitunut”: Axl Smithin salakatseluvyyhdissä lukuisia outoja käänteitä – edessä jättimäinen oikeusprosessi

    5. 5

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    6. 6

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    7. 7

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    8. 8

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    9. 9

      Axl Smithin salakatseluepäily: Nuori seksikumppani löytyi Unicefin koulukonsertista

    10. 10

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    8. 8

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    9. 9

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    10. 10

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    2. 2

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      ”Tilanne on eskaloitunut”: Axl Smithin salakatseluvyyhdissä lukuisia outoja käänteitä – edessä jättimäinen oikeusprosessi

    5. 5

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    6. Näytä lisää