Selma

Moottoripyöräily

Valikko

Moottoripyöräily

Mika Kallio jännittää hieman - katso video

Jo pikkupojasta lähtien ratamoottoripyöräilyn kuninkuusluokkaan pääsystä haaveillut Mika Kallio myöntää hieman jännittävänsä debyyttiään MotoGP-luokassa. Kausi alkaa viikonloppuna Qatarissa.

- Tätä hetkeä on odotettu. Jossain määrin jännittää, mutta se on luonnollista. Toivon siirtäväni lupaavan testivauhtini kisoihin, Kallio sanoi.

Kallio on ollut vaitelias tulostavoitteistaan. Hänen tallipäällikkönsä Paolo Campinoti on sen sijaan kertonut, että Ducatin Pramac-satelliittitallin tavoitteena on saada yksi tai kaksi kuljettajaa kahdeksan parhaan joukkoon joka kisassa. Campinoti sanoo, että mestaruuden havitteleminen on epärealistista, mutta toivoo tallin löytävän palkintopallisijoihin siivittävän vauhdin muutamassa kisassa.

- Suhteellisen kovalta tavoitteelta tuo kuulostaa. Sijoilla 4-10 kilpailu tulee olemaan todella tiukkaa. Palkintopallisijoja en edes mieti, haluan vain saada hyvän startin kauteen, Kallio tuumi.

Tallin ykkösmies

Testeissä Kallio on jättänyt italialaisen tallitoverinsa Niccolo Canepan varjoonsa. Muutaman kerran miesten välinen ero on ollut Canepan kannalta jopa masentava. Kalliolle on henkisesti tärkeää, että hän on tehnyt tallin marssijärjestyksen selväksi jo ennen kautta.

- Tietysti tallikaverin lyöminen tuo itseluottamusta.

Ajoittain Kallio on pystynyt päihittämään jopa Ducatin tehdastallin pyörällä ajavan Nicky Haydenin. Haydenin tallitoverille, testejä hallinneelle Casey Stonerille suomalainen on sen sijaan hävinnyt reilusti. Sekä Hayden että Stoner ovat voittaneet MotoGP-mestaruuden.

- Stoneriin ei kannata hirveästi verrata, vaikka periaatteessa samalla pyörällä ajammekin. Olen itse tulokas ja Stoner aloittaa neljännen kautensa MotoGP:ssä. Lisäksi Ducati vain tuntuu sopivan hänelle täydellisesti.

Kallion mukaan hän lähtee kisakaluston suhteen lähes samalta viivalta tehdaskuljettajien kanssa. Tehdastallilla on tietysti suuremmat resurssit ja se pystyy nopeampaan kehitystyöhön kauden aikana. Uudet osat menevät luonnollisesti ensin tehdastallin käyttöön.

- Siihen olen todella tyytyväinen, jos pystyn olemaan toiseksi nopein Ducati-mies tehdaskuljettajat mukaan luettuna, Kallio linjaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen!

  3. 3

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  4. 4

    Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

  5. 5

    MM-kultasankari puuttuu Nuorten Leijonien kisajoukkueesta – Aleksi Saarela kertoo syyt poisjäännilleen

  6. 6

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  7. 7

    Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

  8. 8

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  9. 9

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  10. 10

    6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  5. 5

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  6. 6

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  7. 7

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  8. 8

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  9. 9

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  10. 10

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen!

  3. 3

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  4. 4

    Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

  5. 5

    MM-kultasankari puuttuu Nuorten Leijonien kisajoukkueesta – Aleksi Saarela kertoo syyt poisjäännilleen

  6. Näytä lisää