Tuuli, Tuulia, Hilda

Moottoripyöräily

Valikko

Moottoripyöräily

Mika Kallio neljäs Italiassa ilman kytkintä

Mika Kalliolla oli onnea matkassa kytkinrikon kiusaamassa kilpailussa Mugellon radalla. Ratamoottoripyörien 250-kuutioisten Italian gp:n käytännössä ilman kytkintä ajanut KTM-kuljettaja sijoittui osin kärkimiesten ulosajojen siivittämänä neljänneksi ja kasvatti MM-johtoaan 18 pisteeseen.

Kallio ampaisi radalle neljännestä ruudusta, mutta haaveet palkintosijasta katosivat heti.

- Kytkin hajosi ensimmäisessä mutkassa. Pystyin ensimmäisellä ja toisella kierroksella hieman säätämään sitä, mutta käytännössä kytkin ei toiminut kisan aikana juuri ollenkaan, Kallio kertasi.

Kisan voitti italialainen Marco Simoncelli Gileralla. Hän kukisti toiseksi ajaneen espanjalaisen Aprilia-kuljettajan Alex Debonin 0,4 sekunnilla. Kallio jäi kärjestä 7,4 sekuntia.

Kisan alussa näytti, että Espanjan Alvaro Bautista ajaa Apriliallaan muilta karkuun, mutta hän menetti pelin kaatumiseen. Yhtä dramaattisesti putosi voittotaistelussa toisena ollut Espanjan Hector Barbera. Hän osui päätöskierroksen ohitusyrityksessä Simoncellin ajokkiin ja kaatui.

Kallio putosi kisan alussa 13:nneksi ja nousi sieltä pikku hiljaa. Neljänneksi hän kipusi vasta Barberan kaatumisen ansiosta. Meno oli alusta loppuun totista työtä.

- Ajamisesta ei tullut oikein mitään kun jarrutuksiin mennessä ei tuntenut, mikä vaihde siellä on. Ja kun yritti vaihtaa, vaihteen sai välillä päälle, välillä ei, Kallio kertoi.

Kallion onneksi MM-sarjassa toisena oleva Italian Mattia Pasini jäi viidenneksi ja menetti Kalliolle kaksi pistettä lisää. Kolmantena MM-sarjassa on Debon 27 pistettä Kalliosta.

- Harmittaa, vaikka tulos oli ongelmiin nähden hyvä. Aprilioiden vauhti tippui kisassa aika-ajoon nähden, Kallio arvioi.

Kytkinongelmia KTM:llä on ollut pitkin kautta. Tilannetta yritetään korjata jo ennen tulevan viikonvaihteen Katalonian gp-kisaa.

- Tiimi meinaa tuoda Barcelonaan eri materiaalista tehtyjä kytkimen osia. Katsotaan jos ne toimisivat. Tosin ongelmia on yritetty korjata koko kausi, Kallio totesi.

Tulokset

Mugello, Italia:Ratamoottoripyöräilyn MM-sarja, 6/17 kilpailu:125-kuutioiset: 1) Simone Corsi Italia, Aprilia 39.59,020, 2) Gabor Talmacsi Unkari, Aprilia 39.59,039, 3) Pol Espargaro Espanja, Derbi 39.59,056, 4) Mike Di Meglio Ranska, Derbi 39.59,155, 5) Bradley Smith Britannia, Aprilia 39.59,198, 6) Sergio Gadea Espanja, Aprilia 39.59,510, 7) Nicolas Terol Espanja, Aprilia 39.59,852, 8) Sandro Cortese Saksa, Aprilia 40.02,885, 9) Joan Olive Espanja, Derbi 40.08,948, 10) Stefan Bradl Saksa, Aprilia 40.04,459.MM-tilanne: 1) Corsi ja Di Meglio 87 pistettä, 3) Terol 75, 4) Olive 65, 5) Bradl 64, 6) Espargaro 55, 7) Talmacsi 52.

250-kuutioiset: 1) Marco Simoncelli Italia, Gilera 40.19,910, 2) Alex Debon Espanja, Aprilia 40.20,409, 3) Thomas Lüthi Sveitsi, Aprilia 40.20,622, 4) Mika Kallio Suomi, KTM 40.27,313, 5) Mattia Pasini Italia, Aprilia 40.32,452, 6) Roberto Locatelli Italia, Gilera 40.32,700, 7) Karel Abraham Tshekki, Aprilia 40.36,024, 8) Hiroshi Aoyama Japani, KTM 40.37,226, 9) Aleix Espargaro Espanja, Aprilia 40.39,552, 10) Ratthapark Wilairot Thaimaa, Honda 40.39,614.MM-tilanne: 1) Kallio 106 pistettä, 2) Pasini 88, 3) Debon 79, 4) Simoncelli 78, 5) Aoyama 61, 6) Yuki Takahashi Japani, Honda 59, 7) Hector Barbera Espanja, Aprilia 53.

  • Road racing

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  2. 2

    Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

  3. 3

    Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

  4. 4

    Kuvat ja video: Coyote Creek tulvi äyräidensä yli – tuhansia evakuoitu Kaliforniassa

  5. 5

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  6. 6

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  7. 7

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  8. 8

    Rakastunut Olli Lindholm ylistää uutta naisystäväänsä Eveliinaa, 35: ”Aidosti välittää mun asioista”

  9. 9

    Söpö, söpömpi, Estelle! Ruotsin hurmaava pikkuprinsessa täyttää huomenna 5 vuotta – Victorialla ja Danielilla tiukat rajat kasvatuksessa

  10. 10

    Lahden MM-kisojen avauspäivän puhutuin nimi Adrián Solano ensimmäisestä hiihtokokemuksestaan: ”Luulin kuolevani”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  6. 6

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  7. 7

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  8. 8

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  9. 9

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  10. 10

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  8. 8

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  9. 9

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  10. 10

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  2. 2

    Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

  3. 3

    Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

  4. 4

    Kuvat ja video: Coyote Creek tulvi äyräidensä yli – tuhansia evakuoitu Kaliforniassa

  5. 5

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  6. Näytä lisää