Niko, Niklas, Niilo

Moottoripyöräily

Valikko

Moottoripyöräily

Aki Ajon Ajossa-kolumni: Huippuluokan urheiluviihdettä

Omaa suomalaistalliaan Ajo Motorsportia MotoGP-sarjan 125-kuutioisten luokassa pyörittävä Aki Ajo tuo Ilta-Sanomien lukijoille kuulumisia ratamoottoripyöräilyn huipulta. Ajon kolumni ilmestyy verkossa perjantaisin ennen kisaviikonloppuja.

Vaikka ollaan jo toukokuun lopulla, edessä on vasta MotoGP-sarjan kolmas osakilpailuviikonloppu Ranskan Le Mansin radalla. Kausi on alkanut mielenkiintoisesti, ja onhan mukana myös uusi luokkakin, kun 250-kuutioiset korvannut uusi Moto2-luokka on mukana.

MotoGP-luokassa on ollut erityisen mukava seurata Nicky Haydenin ja Mika Kallion otteita Ducatilla, Casey Stonerin lisäksi. Hayden onkin noussut takaisin luokan kovien nimien joukkoon. Mestaruus isossa luokassa voitetaan varmasti jälleen tasaisuudella, siksi kova kuljettajajoukko sarjan kuninkuusluokkaa miehittää.

Moto2-luokan osakilpailut ovat olleet piikkiluokan tapaan huippuluokan urheiluviihdettä. Kun lähdetään aivan alusta liikkeelle, on selvää, että ensimmäinen kausi kuluu vielä sen oman paikan hakemiseen, mutta loppukaudesta suunnat ovat jo selvemmin nähtävillä.

Tilanteet uudessa luokassa vaihtelevat muuutoinkin paljon, sillä rungon valmistajia on toistakymmentä, ja mukana on varsin erikoisiakin ratkaisuja.

Ensimmäisen kauden aikana menestyvät runkovalmistajat saavat tietenkin etuaseman seuraavalle kaudelle, joten kilpailu myös teknisellä puolella on kovaa. Yksi mielenkiintoinen osoitus tästä on sekin, että muutama talli on jo vaihtanut runkovalmistajaa, vaikka kauden 17 osakilpailusta on ajettu vasta kaksi.

Kahden osakilpailun perusteella uusi luokka vaikuttaa todella onnistuneelta. Kilvanajo Moto2-luokassa on harvinaisen tasaväkistä ja lähtöruudukossa on paljon osallistujia. Kierrosajat uudessa luokassa eivät vielä luonnollisesti ole edeltäjänsä 250-kuutioisten tasolla, mutta on tietenkin selvää, että uuden luokan renkaat ja erilaiset muut tekniset ratkaisut vaativat vielä kehitystä ennen kuin todella nähdään mikä Moto2-luokan kilpureiden suorituskyky on.

Ja katsojalle tasaiset ja jännittävät kilpailut ovat tietenkin kierrosaikojakin tärkeämpiä.

125-kuutioiset ovat, kuten niin monena vuonna aiemminkin, todella tiukka ja viihdyttävä luokka. Luokka tuntuu sopivan meille todella hyvin, sillä kovalla työllä 125-kuutioisten luokassa on kenellä tahansa mahdollisuus menestyä - oli sitten kyseessä talli tai kuljettaja, tietenkin seuraamme hieman sisäpiiristä myös uutta Moto2-luokkaa.

125-kuutioisten tulevan maailmanmestarin ennustaminen on koko lailla mahdotonta, ja vaikka nuoret kuljettajat ovatkin kyseessä, voitetaan mestaruus ison luokan tapaan 125-kuutioisissakin varmasti järjellä ja tasaisen hyvillä suorituksilla.

Kaudesta on tulossa kiireinen, mutta taatusti mielenkiintoinen!

Näitä luetaan!

  1. 1

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  2. 2

    HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

  3. 3

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  4. 4

    Kimi Räikkösen pomolta kova paljastus kuskitilanteesta

  5. 5

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  6. 6

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  7. 7

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  8. 8

    NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

  9. 9

    5 avointa kysymystä Imatran kolmoissurmasta: Mitä epäilty teki ennen kohtalokkaita laukauksia?

  10. 10

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  2. 2

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  3. 3

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  4. 4

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  5. 5

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  6. 6

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  7. 7

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  8. 8

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  9. 9

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  10. 10

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  2. 2

    HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

  3. 3

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  4. 4

    Kimi Räikkösen pomolta kova paljastus kuskitilanteesta

  5. 5

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  6. Näytä lisää