Kyllikki

Moottoripyöräily

Valikko

Moottoripyöräily

Kallio tuskaisena: Olen todella pettynyt!

Mika Kallio käväisi parhaimmillaan viidentenä ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan kilpailussa Australiassa, mutta joutui lopulta tyytymään MotoGP-luokan yhdeksänteen sijaan Phillip Islandin radalla.

Kisan puolivälin jälkeen Kallion pyörän eturenkaasta katosi pito, ja valkeakoskelainen oli pakotettu pudottamaan vauhtiaan.

- Eihän yhdeksäs sija mikään huono ole, mutta olen todella pettynyt. Kisan puoliväliin asti pystyin taistelemaan kuudennesta sijasta, lopulta 54 sekuntia kärjestä jäänyt Kallio kertasi.

Renkaan pidon kadottua Kallio keskittyi ajamaan maaliin ja piti lauantain aika-ajossa hankkimansa lähtösijan.

- Harmittaa, kun hyvä tilaisuus menestyä paremmin meni sivu suun, MM-pisteissä 15. sijalla oleva Kallio sanoi.

Ducatin tehdastallin pyörää ajava Casey Stoner viihtyy kotikisassaan erinomaisesti. Paalulta lähtenyt australialainen piti italialaisen Yamaha-kuljettajan Valentino Rossin varmasti takanaan ja otti kolmannen peräkkäisen voittonsa Phillip Islandin radalla. Eroa Rossiin kertyi 1,9 sekuntia.

Stoner kisasi vasta toisen kerran loppukesän kymmenen viikon sairauslomansa jäljiltä. Hän oli neljäs lokakuun alussa Portugalissa, ja nyt heltisi voitto.

- Jos en olisi jäänyt tauolle, en varmastikaan olisi nyt palkintopallilla. Kuntoni ei olisi kestänyt kisaa, Stoner selvitti.

Rossi keskittyi lihottamaan MM-sarjan pistejohtoaan, kun pisteissä toisena oleva espanjalainen Jorge Lorenzo karautti ulos radalta jo avausmutkassa. Lorenzon pyörä kosketti lähtökiihdytyksessä Nicky Haydenin pyörän takarengasta.

- Päätin ajaa varman päälle, vaikka tottakai tavoittelin voittoa. Olisi kuitenkin ollut iso moka, jos myös minä olisin töpännyt, Rossi viittasi tallikaverinsa Lorenzon virheeseen.

Rossi johtaa MM-sarjaa 38 pisteen erolla Lorenzoon. Sunnuntaina kolmanneksi ajoi espanjalainen Honda-kuski Dani Pedrosa, yli 22 sekunnin päässä Stonerista.MM-sarja jatkuu ensi viikonloppuna Malesiassa ja päättyy 8. marraskuuta Valenciassa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  3. 3

    Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

  4. 4

    Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

  5. 5

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  6. 6

    Jokaisen ysäripopin ystävän toive saattaa toteutua – Esiintyvätkö supertähdet vihdoin yhdessä?

  7. 7

    Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

  8. 8

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  9. 9

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  10. 10

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  2. 2

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  3. 3

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  6. 6

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  7. 7

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  8. 8

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  9. 9

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  10. 10

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  3. 3

    Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

  4. 4

    Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

  5. 5

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  6. Näytä lisää