Onni, Sisu

Moottoripyöräily

Valikko

Moottoripyöräily

Mika Kallio voittojahtiin entiselle mieliradalleen

Ratamoottoripyörien MM-sarjan seuraava gp ajetaan Mika Kallion entisellä mieliradalla Hollannin Assenissa lauantaina. Kalliota eivät rataan tehdyt muutostyöt miellytä, mutta miehen mieli on silti korkealla kisan alla.

- Kunhan saamme kisaviikonlopulle hyvän startin, niin uskon, että olemme jälleen kärkikahinoissa.

Assenin radan alkuosaa muutettiin vuonna 2006. Muutostöiden myötä rata tuli hitaammaksi ja lyhyemmäksi.

- Tämä rata oli yksi suosikeistani, mutta ei ole enää. Radalta karsittiin kallistettuja mutkia ja se muutti radan luonteen, Kallio valitti.

Edellisen kisan Doningtonissa voittanut KTM-kuljettaja Kallio johtaa 250-kuutioisten MM-sarjaa kahdeksan pisteen turvin ennen Gileralla ajavaa italialaista Marco Simoncellia. Kolmantena oleva espanjalainen Aprilia-pilotti Alex Debon on Kalliota 30 pistettä perässä.

- Löysimme Doningtonissa pyörään hyvät kisasäädöt, lähdemme rakentamaan niiden varaan myös täällä, kertoi Kallio.

Gp-kisat ajetaan Assenissa perinteisesti jo lauantaina. MM-sarjassa edetään nyt kiivasta tahtia, sillä Britannian gp kaasuteltiin viime sunnuntaina.

- Tämä on ihan hyvä tahti minulle. Minulla on voitto viime kisasta alla ja se on tallin kannaltakin hyvä, että pääsemme jatkamaan siitä mihin Doningtonissa jäimme, Kallio sanoi.

Suomalaistalli Ajo Motorsport lähtee 125-kuutioisten gp-kisaan peräti kolmen kuljettajan voimin. MM-sarjaa johtavan ranskalaisen Mike Di Meglion ja sveitsiläisen Dominique Aegerterin lisäksi Ajon pyörällä kisaa Assenissa ruotsalainen Robert Gull, joka pääsi mukaan kisaan villillä kortilla.

Di Meglio johtaa MM-sarjaa 23 pisteen turvin ennen italialaista Simone Corsia.

  • Road racing

Näitä luetaan!

  1. 1

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  4. 4

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  5. 5

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  6. 6

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  7. 7

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  8. 8

    Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

  9. 9

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  10. 10

    Senaatti vahvisti: 79-vuotiaasta miljardööristä Trumpin hallinnon kauppaministeri

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  4. 4

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  5. 5

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  6. 6

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  7. 7

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  8. 8

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  9. 9

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  10. 10

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  4. 4

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  5. 5

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  6. Näytä lisää