Sampsa

Moottoripyöräily

Valikko

Moottoripyöräily

Ajo taisteli kivusta huolimatta uransa parhaan sijoituksen

Ratamoottoripyöräilijä Niklas Ajo ajoi sunnuntaina Jerezin gp:ssä Moto3-luokassa kylmäpäisesti kuudenneksi. Se on hänen paras sijoituksensa MM-sarjassa.
Tätä ennen Ajo oli sijoittunut parhaimmillaan kahdeksanneksi. MM-sarjassa hän nousi kahdeksanneksi. Ajo ajoi ennätyksellisen hyvin, vaikka hänen vasen jalkansa kipuili. 18-vuotias kuljettaja teloi jalan aamun lämmittelyssä.

- Tämä oli varmasti yksi vaikeimmista kilpailuista koko elämässäni. Se oli tosi iso kaato warm upissa, jonka jälkeen sattui vähän joka paikkaan. Kivut olivat kovat myös kisassa, joten tähän sijoitukseen täytyy olla todellakin tyytyväinen, Ajo sanoi tiedotteessa.

Ajo myönsi, että hän lähti kilpailuun epätietoisena fyysisestä kunnostaan.

- En edes tiennyt, oliko minulta joitain luita murtunut, mutta polvi ja nilkka olivat tosi kivuliaita, Ajo sanoi.

Ajo oli 23 kierroksen mittaiseksi aiotussa kisassa parhaimmillaan jo viidentenä. Kilpailu keskeytyi ranskalaisen Alan Techerin kaatumiseen kierroksella 17. Lopputulokset muotoutuivat 15 kierroksen tulosten perusteella.

Kotiyleisön mieliksi kisan voitti Maverick Vinales. Ajo Motorsportin Luis Salom oli toinen. Paalulta lähtenyt Alex Rins oli toisena kun kaatui kahdeksan kierroksen jälkeen.
 
Kallio otti lipat

Moto2-luokassa Mika Kallio kaatui ja keskeytti kisan puolivälissä. Hän ajoi kilpaa viidennestä sijasta ja oli ohittamassa Dominique Aegerteria kun kaatui. Hän oli MM-pisteissä jaetulla toisella sijalla ennen Jereziä.

- Yritin jättää jarrun myöhäiseksi ja keula lähti alta. Mitään pahempaa ei käynyt, mutta siinä vaiheessa ei vaan ollut enää järkeä lähteä jatkamaan, kun pisteille ei kuitenkaan olisi ollut mahdollisuuksia, Kallio sanoi.

Kalliolla oli viikonlopun ajan ongelmia takarenkaan pidon kanssa.
Kilpailun voittoon ajoi Espanjan Esteve Rabat, joka nousi Moto2-luokan MM-pistejohtoon. Kallio putosi MM-pisteissä seitsemänneksi.

MotoGP-luokassa Dani Pedrosa ajoi kauden ensimmäiseen voittoon. Joukkuetoveri Marc Marquez nousi toiseksi kisan viimeisessä mutkassa kun ohitti Jorge Lorenzon.

Kausi jatkuu kahden viikon kuluttua Le Mansin radalla Ranskassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    3. 3

      Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

    4. 4

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    5. 5

      Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

    6. 6

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    7. 7

      Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

    8. 8

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    9. 9

      Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

    10. 10

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    3. 3

      Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

    4. 4

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    5. 5

      Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

    6. Näytä lisää