Torsti

Moottoripyöräily

Valikko

Moottoripyöräily

Kallio viides Japanissa, Rabat karkaamassa mestariksi - katso tulokset ja MM-pistetilanne

Ratamoottoripyöräily
Viides sija Japanin GP:ssä ei riittänyt Mika Kalliolle kaventamaan piste-eroa ratamoottoripyörien Moto2-luokan MM-sarjan kärkeen.
Sarjaa johtaa Kallion espanjalainen Marc VDS Racing -tallitoveri Esteve Rabat, joka ajoi Motegin radalla kolmanneksi.

Kilpailun voitti kakkosruudusta lähtenyt sveitsiläinen Thomas Lüthi ennen espanjalaista Maverick Vinalesia.

Kallio ampaisi matkaan viidennestä lähtöruudusta ja kävi kisan aikana neljäntenä, mutta ei yltänyt kärkivauhtiin. Eroa voittajaan kertyi yli kahdeksan sekuntia.

Japanin gp:n jälkeen MM-sarjasta on ajamatta kolme kilpailua. Kallio on MM-sarjassa toisena 38 pisteen erolla Rabatiin. Kolmantena on Vinales, joka on 32 pistettä Kalliosta.

- Ei vaan riittänyt vauhti voittoon, paalupaikalta Japanin GP-kisaan kiihdyttänyt Rabat tuumi.

Moto3-luokassa Niklas Ajon kilpailu päättyi keskeytykseen kohta lähdön jälkeen. Hän ajautui radalta avausmutkasta ja kaatui radalle tullessaan.
Kilpailun voitti MM-sarjaa johtava Espanjan Alex Marquez.

Motegi, Japani:

Ratamoottoripyörien MM-sarjan 15/18 kilpailu, Japanin GP:

Moto3:

1) Alex Marquez Espanja, Honda 39.26,830
2) Efren Vazquez Espanja, Honda jäljessä 0,357 sekuntia
3) Brad Binder E-Afrikka -0,484

4) John McPhee Britania, Honda-0,672, 5) Jack Miller Australia, KTM -1,161, 6) Danny Kent Britannia, Husqvarna -1,796, 7) Romano Fenati Italia, KTM -5,927, 8) Enea Bastianini Italia, KTM -6,025, 9) Niccolo Antonelli Italia, KTM -6,527, 10) Alex Rins Espanja, Honda -6,686. Niklas Ajo keskeytti.

Tilanne MM-sarjassa:
1) Marquez 231, 2) Miller 206, 3) Rins 194, 4) Fenati 74, 5) Vazquez 174, 6) Alexis Masbou Ranska, Honda 140,...15) Ajo 45.

Moto2:

1) Thomas Lüthi Sveitsi, Suter 42.50,219
2) Maverick Vinales Espanja, Kalex -1,209
3) Esteve Rabat Espanja, Kalex -3,631

4) Johann Zarco Ranska, Suter -7,797, 5) Mika Kallio Suomi, Kalex -8,472, 6) Julian Simon Espanja, Kalex  -8,881, 7) Franco Morbidelli Italia, Kalex -11,203, 8) Hafizh Syahrin Malesia, Kalex -17,509, 9) Ricard Cardus Espanja, Tech 3 -18,424, 10) Xavier Simeon Belgia, Suter -21,192.

Tilanne MM-sarjassa: 1) Rabat 294, 2) Kallio 256, 3) Vinales 224, 4) Dominiqu Aegerter Sveitsi 143, 5) Lüthi 141, 6) Zarco 117.

MotoGP:

1) Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha 42.21,259
2) Marc Marquez Espanja, Honda -1,638
3) Valentino Rossi Italia, Yamaha -2,602

4) Dani Pedrosa Espanja, Honda -3,157, 5) Andrea Dovizioso Italia, Ducati -14,353, 6) Andrea Iannone Italia, Ducati -16,653, 7) Stefan Bradl Saksa, Honda -19,531, 8) Pol Espargaro Espanja, Yamaha -19,815, 9) Bradley Smith Britannia, Yamaha -23,575, 10) Alvaro Bautista Espanja, Honda -35,687.

Tilanne MM-sarjassa: Marquez 312, 2) Rossi 230, 3) Pedrosa 230, 4) Lorenzo 227, 5) Dovizioso 153, 6) Espargaro 117. Marquez on varmistanut luokan mestaruuden.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  2. 2

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  3. 3

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  4. 4

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  5. 5

    MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

  6. 6

    Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

  7. 7

    Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

  8. 8

    Oscar-hulina oli liikaa uimapukumalli Chrissy Teigenille – nukahti kesken gaalan: Kuvat uinuvasta kaunottaresta leviävät somessa

  9. 9

    Italialaisväite: Ferrari sulkee Kimi Räikkösen suun

  10. 10

    Kuvat: 18-vuotias menetti autonsa hallinnan ja aiheutti rajun nokkakolarin – 2-vuotias lapsi joutui sairaalaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  2. 2

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  3. 3

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  7. 7

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  10. 10

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  2. 2

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  3. 3

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  4. 4

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  5. 5

    MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

  6. Näytä lisää