Toisin kuin voisi luulla, ulkonäön kanssa ei säästellä, vaikka raha olisikin tiukilla.
Daily Mail kertoo, kuinka usein on puhuttu siitä, että hameenhelman pituus on toiminut taloudellisen hyvinvoinnin merkkinä.Esimerkiksi 1980-luvun nousukauden aikana käytettiin yleisesti minihameita kun taas 1990-luvun lama pudotti helmat alemmaksi.
Nykynaiset ovat kuitenkin muuttamassa perinteitä. Näinä taloudellisesti epävakaisina aikoina naiset ovat alkaneet pukeutua paremmin tehdäkseen vaikutuksen tavoiteltuihin miehiin.
Uuden tutkimuksen mukaan naiset, joko tietoisesti tai eivät, yrittävät esiintyä viehättävämmin miesten seurassa, joilla on hyvät ammatit. Näin ollen naiset kuluttavat pieniä rahavarojaan esimerkiksi tiukkoihin farkkuihin ja kirkkaisiin huulipuniin.
Texasin kristillisen yliopiston tutkijaryhmä kutsuukin ilmiötä "huulipunaefektiksi".
- Emme välttämättä ajattele tietoisesti ostavamme näitä tuotteita, jotta miehet tulisivat meistä kiinnostuneemmiksi. Aivomme kuitenkin haluavat meidän tekevän ostopäätökset, vaikka ajattelemme olevamme tarpeeksi viisaita, ettemme sortuisi manipuloiviin mainoslauseisiin, kertoo tutkimuksessa mukana ollut Sarah Hill.
Hill ja hänen tutkimusryhmänsä kävivät läpi aineistoa 20 vuoden ajalta löytääkseen yhteyden työllisyyslukujen ja luksustuotteiden, kuten meikkien, parfyymien ja desing-vaatteiden, myynnin väliltä.
- Oli kiinnostavaa saada selville, että ihmiset itse asiassa kuluttavat enemmän rahaa tällaisiin tuotteisiin silloin, kun työttömyysluvut ovat korkealla, sanoo Hill.
Myös tavarataloissa on huomattu kauneustuotteiden myynnin kasvaneen yhdessä työttömyyslukujen kanssa.
"Huulipunaefekti" ei kuitenkaan toimi miesten suhteen, sillä he eivät näytä välittävän kumppaninsa palkasta.
- Emme huomanneet samassa tilanteessa olevien miesten yrittävän muokata itseään kiinnostavimmiksi naisten toivossa.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
1.
-
Viidakosta löytyi kadonnut kaupunki ihmelaitteen avulla 06:13
2.
-
Mafiahistorian yksi suurimmista mysteereistä alkoi 1975 - löytyykö vastaus tästä pellosta? 08:06
3.
-
Ohikulkija panikoitui lapsen lelusta Helsingissä - soitto hätäkeskukseen 17.6. 20:54
4.
-
Aamulehti: Tupakkalain muutos voisi lopettaa parveketupakoinnin 06:26
5.
-
Tämä polttopuu antaa parhaiten lämpöä 17.6. 18:02
6.
-
Aamulehti: Nokian Lumia-puhelimissa ylikuumentumisvaara? 08:02
7.
-
Miljonääri Eero Lehden kesämökillä jopa elokuvateatteri - katso sisäkuvat 17.6. 16:28
8.
-
Suomalainen purjevene evakuoitiin hurjassa myrskyssä Atlantilla 06:47
9.
-
Tuukka Raskille huikea nollapeli, Boston johtaa ottelusarjaa 07:58
10.
-
Suomalaiskeksintöä ylistetään maailmalla - The Economist: "Toinen kymppikerho" 17.6. 17:22
11.
-
Kiinassa voi puhjeta iso kupla – mitä tapahtuu Suomelle? 17.6. 19:58
12.
-
F1-maailmaa kohtasi jälleen ikävä uutinen 17.6. 23:35
13.
-
Horoskooppi 18.6.2013 06:00
14.
-
Matti Nykänen suoraan keikalta sairaalaan - juhannuskeikkojen kohtalo auki 17.6. 14:43
15.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
16.
-
Pia Lamberg ja Sauli Koskinen kertovat elämästään Kaliforniassa: "En voisi palata Suomeen" 17.6. 13:35
17.
-
Kim Kardashian: Ei enää ikinä raskaaksi! 17.6. 20:23
18.
-
Tällä Sikke Sumarin menulla hurmaat juhannusvieraat 08:00
19.
-
Viikonloppuna tehty leikkaus riski potilaalle 08:16
20.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
1.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
2.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
3.
-
Kiinasta pelätään löytyneen jättikupla: "Ennennäkemätöntä!" 17.6. 10:48
4.
-
Suomalaiskeksintöä ylistetään maailmalla - The Economist: "Toinen kymppikerho" 17.6. 17:22
5.
-
Mies putosi kuolemaan kerrostalon pihassa 17.6. 11:00
6.
-
Miljonääri Eero Lehden kesämökillä jopa elokuvateatteri - katso sisäkuvat 17.6. 16:28
7.
-
Tämä polttopuu antaa parhaiten lämpöä 17.6. 18:02
8.
-
Kiinassa voi puhjeta iso kupla – mitä tapahtuu Suomelle? 17.6. 19:58
9.
-
Totuus Juri Gagarinin kuolemasta vihdoin julki - syyllinen yhä elossa 17.6. 16:03
10.
-
Teinityttö bongasi Williamin ja Harryn - katso hulvaton reaktio 17.6. 9:16
11.
-
Pia Lamberg ja Sauli Koskinen kertovat elämästään Kaliforniassa: "En voisi palata Suomeen" 17.6. 13:35
12.
-
Vaarallisia ulkomaalaisia taas liikkeellä: Rahankerjääjät kiilasivat suomalaisauton ojaan 17.6. 9:23
13.
-
Kadonnut kolmikymppinen löytyi kuolleena 17.6. 7:54
14.
-
Mafiahistorian yksi suurimmista mysteereistä alkoi 1975 - löytyykö vastaus tästä pellosta? 08:06
15.
-
Ohikulkija panikoitui lapsen lelusta Helsingissä - soitto hätäkeskukseen 17.6. 20:54
16.
-
Nyt avautuvat turistit: Retkiopas oli niin kännissä, että jouduimme kantamaan bussista ulos 17.6. 13:42
17.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
18.
-
Näin lämpö vyöryy Suomeen juhannukseksi - katso kuvat 17.6. 8:08
19.
-
Erityisen raaka kaksoismurha Vantaalla - tekijälle lasku, muttei tuomiota 17.6. 12:40
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Näissä oloissa Michael Jackson eli - Pysäyttävät kuvat julki 12.6. 13:39
3.
-
Tangokuningatar Kirsi Rannolla parantumaton sairaus - ei hoitokeinoa 11.6. 14:31
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
6.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
7.
-
Pahoinpitely - Tätä asiaa Helvetin enkelit "eivät jätä rankaisematta" 11.6. 18:30
8.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
9.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
10.
-
50-kiloinen nainen sekoitti Bemari-kuskin - Suomen hauskin poliisi sai haastajan 11.6. 11:40
11.
-
Massiivinen matalapaine lähestyy Suomea - yhtenäistä ja rankkaa sadetta 12.6. 7:46
12.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
13.
-
Vesilasi 1,5 euroa - Hans Välimäen ravintolalle irvaillaan Facebookissa 11.6. 20:12
14.
-
Veritahrat paljastivat karmivan löydön lentokoneen laskutelinetilasta 12.6. 6:14
15.
-
Poliisia odotti yllätys Helvetin enkelien wc-pöntössä 12.6. 15:28
16.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
17.
-
Emilia Pikkaraisen peppukuva pääsi t-paitaan 12.6. 20:58
18.
-
Kuvasiko Googlen kamera-auto Helvetin enkeleiden väijymiehen? 11.6. 16:52
19.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
20.

Hiusväri irti ihosta, kuulaat kasvot, kiloja pois - Lue lukijoiden 20 parasta niksiä kesäkauneuteen!
Ida pinnalla: Oletko tutustunut näihin suomalaisen designin helmiin?
IS testasi uudet aurinkotuotteet - katso, miten ne pärjäsivät!
Tässä iässä miehet löytävät vihdoin oman hiustyylinsä
Hän on Madonnan vaatemalliston uusi kasvo
Katso meikkaajan ohjeet 7 minuutin pikameikkiin
Tee itsellesi ihanat kesähousut helpoilla ohjeilla
Ilta-Sanomat etsii viikon tyyliä - lähetä kuva ja voita hemmottelupaketti
Marimekko yhteistyöhön merkittävän vaatebrändin kanssa
Isabel Marant on H&M:n uusin huippusuunnittelija
Teri Niitti kesähäiden tyylivirheistä: "Legginseillä voi vaikka pyyhkiä pöydän"
Paras kohteliaisuus, jonka naiselle voi sanoa ulkonäöstä - saattaa yllättää!
Kesän kaunein korumuoti on nyt täällä - seittiä, koristekiviä ja nahkaa
Olga Temonen vinkkaa: Askartele paksusta narusta hauska kesäkassi!
Mika Ihamuotila: Marimekko joutui petetyksi
Oho, tämä harrastus tuottaa naisille enemmän nautintoa kuin kiihkeä seksi
Nämä paheet voivat vanhentaa naisen ihoa jopa kymmenellä vuodella
Tee itse unelmien uima-asu - näillä ohjeilla onnistut varmasti
Splash-ohjelman kulisseissa! Näin tehdään juontajien meikki ja tyyli




