Airi, Aira

Musiikki

Valikko

Musiikki

Ozzyn kitaristi Gus G: Ozzy on hulvaton vakavanakin

Ozzy Osbourne & Friends esiintyy Hartwall Areenassa ensi keskiviikkona. IS:n haastattelema kitaristi Gus G paljasti, millainen hänen pomonsa on.
Ozzy Osbournen kitaristi Gus G liittyi pimeyden prinssin joukkoihin kolme vuotta sitten Zakk Wylden väistyttyä.

31-vuotias kreikkalainen joutuu vieläkin nipistelemään itseään tajutakseen olevansa idolinsa palkkalistoilla.

Hän muistelee, kuinka sai kutsun koesoittotilaisuuteen. Kolme päivää kului sumussa, sillä kitaristi vain harjoitteli nukkumatta tuntiakaan.

- Tapasin tilaisuudessa Ozzyn ja Sharonin ja he olivat todella lunkeja ihmisiä. Soitto meni hyvin, ja kun kuulin tulleeni valituksi, minun piti kaataa kolme shottia alas kurkustani, etten olisi saanut sydänkohtausta, Gus G nauraa IS:lle.

Kreikkalaissyntyinen kitaristi tunnetaan muun muassa Firewind-yhtyeestään. Onpa mies soittanut Hevisauruksen Räyh!-levylläkin soolon.

Hänelle on suuri kunnia seurata Randy Rhoadsin, Jake E. Leen, Zakk Wylden kaltaisten mestareiden jalanjäljissä.

 - Kasvoin kuunnellen heidän musiikkiaan, joten on uskomatonta, että olen tällä paikalla nyt, hän ihmettelee.

Pomoaan Gus G kehuu estoitta.

- Ozzy on uskomaton heppu ja mahdottoman hauska. Nauran katketakseni hänen jutuilleen. Ozzy on hauska silloinkin, kun ei edes heitä mitään vitsejä ja yritä olla hauska.

- Lisäksi hän on ehdoton tiimipelaaja, eikä korosta itseään millään tavoin, Gus G lisää.

Ozzy Osbourne esiintyy Hartwall Areenassa ystäviensä kanssa tulevana keskiviikkona 23. toukokuuta. Alun perin toukokuisen keikan piti olla osa Black Sabbathin paluuta, mutta kitaristi Tony Iommin sairastuminen syöpään sotki suunnitelmat.

Kiertueelle Ozzy lähti lopulta pääosin omasta sooloyhtyeestään koostuvan kokoonpanon kanssa. Nimekkäitä vierailijoita Slashista lähtien piipahtaa muutamilla keikoilla.

- Se osoittaa, kuinka hyvä ihminen Ozzy on. Hän halusi ajatella fanejaan, vaikka luonnollisempaa olisi ollut perua vaan kaikki suunnitellut keikat, Gus G huomauttaa.
 
Alkuperäinen kokoonpano – kemoterapian läpikäynyt Tony Iommi mukaan lukien – palasi lavalle Black Sabbathin kotikaupungissa sunnuntaina Birminghamissa.

Erikoiskeikalta puuttui kuitenkin Sabbath-rumpali Bill Wardia, jonka kanssa bändi ei päässyt yhteisymmärrykseen sopimuksista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    4. 4

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    5. 5

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Playboyssa poseeraava Jessica Ruokola julkaisi harvinaisen rohkean otoksen – vain lakana peittää intiimialueet

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Onko tässä SM-liigan syyskauden hölmöin ratkaisu?

    10. 10

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    8. 8

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    4. 4

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    5. 5

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    6. Näytä lisää