Torsti

Musiikki

Valikko

Musiikki

Lentoyhtiö mokasi: Suomalaisyhtye Tuskan lavalle ilman omia soittimia ja vaatteita

Tuska-festivaalilla esiintyneen suomalaisen Sonata Arctica -yhtyeen lauantai ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan.

Sonata Arctica palasi lauantaiaamuna Itävallasta Suomeen esiintyäkseen Helsingin Tuska-festivaalilla.

Suomeen saavuttuaan yhtyettä odotti kuitenkin ikävä yllätys: yhtyeen soittokamat ja esiintymisvaatteet olivat jääneet matkan varrelle.

Sonata Arctica lensi Itävallasta Suomeen Berliinin kautta, ja yhtyeen managerin Jouni Markkasen mukaan kamat jäivät Berliiniin.

- Se oli lentoyhtiön moka. He eivät saaneet hoidettua kamoja Suomeen. Kamat ovat tietääkseni vieläkin Saksassa, Markkanen kertoi.

Näin ollen Sonata Arctica joutui kiireessä etsimään itselleen uudet soittokamat ja esiintymisvaatteet lauantain alkuillan Tuska-keikkaa varten.

Markkasen mukaan yhtye sai lainattua soittokamat Tuska-festivaalin muilta yhtyeiltä sekä soittimien maahantuojalta, mutta esiintymisvaatteet bändi kävi ostamassa kaupasta.

- Tehokas tunti ja vartti siinä meni. Pientä säätöä se kieltämättä oli, kun ajoimme ympäri Helsinkiä kamojen perässä, Markkanen myöntää.

Lopulta Sonata Arctica pääsikin esiintymään normaalisti Tuskan lauantai-illassa. Siitä huolimatta bändi aikoo valittaa asiasta mokan tehneelle lentoyhtiölle.

- Lentoyhtiölle lähtee lasku, se on selvä, Markkanen sanoi.

  • IS Festarikesä

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

    2. 2

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    3. 3

      Jimmy Kimmel järjesti jättiyllätyksen: kävelytti verkkapukuiset turistit keskelle Oscar-gaalaa

    4. 4

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    5. 5

      Hulvaton pilailu Donald Trumpin kustannuksella jatkui Oscar-gaalassa – Jimmy Kimmel lähestyi twiitillä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Paras ohjaus La La Landille – Damien Chazelle kaikkien aikojen nuorin ohjaaja-Oscarin voittaja

    8. 8

      Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

    9. 9

      Jennifer Aniston takelteli Oscar-gaalan muisto-osuudessa – päättyi Carrie Fisherin koskettaviin sanoihin

    10. 10

      Meryl Streep yritti piiloutua Jimmy Kimmelin pilantekoa – yleisö antoi aplodit seisaaltaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    6. 6

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

    2. 2

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    3. 3

      Jimmy Kimmel järjesti jättiyllätyksen: kävelytti verkkapukuiset turistit keskelle Oscar-gaalaa

    4. 4

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    5. 5

      Hulvaton pilailu Donald Trumpin kustannuksella jatkui Oscar-gaalassa – Jimmy Kimmel lähestyi twiitillä suorassa lähetyksessä

    6. Näytä lisää