Anna, Anne, Anu

Musiikki

Valikko

Musiikki

Skulaa tai delaa! Tuomari Nurmion Dumari ja Spuget on kunnianosoitus Stadille

VIDEO
Uudistuskykyinen Tuomari Nurmio on suomalaisen rockmusiikin keskeisimpiä biisintekijöitä ja vaikuttajia.
Vuonna 1979 alkaneen uransa aikana Tuomari Nurmio on julkaissut 19 studioalbumia, joista kaksi on myynyt kultaa.

Tuleva levy, Dumari ja Spuget on kunnianosoitus Kallion kaupunginosoitus ja koko stadille. Levyn  julkaisukeikka on Helsingin Tavastia-klubilla to 25.4.
 
 - Ihme kyllä, vaikka slangia on puhuttu yli sata vuotta niin slangibiisejä ei ole montaa olemassa, vaikka se on niin ilmaisuvoimainen kieIi. Tämä on kunnianosoitus stadin slangille, stadin sielu on siinä, Nurmio kertoo valitsemastaan tyylilajistaan.

Kappaleiden sanat ovat silkkaa Helsingin slangia.

- Olen erityisen tyytyväinen siitä, että sain aikaan myös romanttista tarinaa, vaikka slangi ei siihen tyylilajiin helposti taivu. Tähän tapaan puhuttiin Kalliossa joskus 1960-luvulla, mukana on tosin sanoja, joita käytti silloin vain vanhemmat gubbet ja toisaalta myös uudempia, joita silloin ei vielä ollutkaan mutta mitään sääntöjä tai slangipoliiseja ei tarvita. Kieli elää miten tahtoo tai sitten se delaa. Musa puolestaan ulottuu tyylillisesti ehkä jostain 30-luvulta 70-luvun alkuun. Tää platta täyttää sadan vuoden kuilun stadin kulttuurihistoriassa, Nurmio kertoo slangin käytöstä kappaleissaan.

Nurmiolle on ainoana rockmuusikkona myönnetty Eino Leinon kirjallisuuspalkinto.

Spugeissa vaikuttavat Dumarin lisäksi Make Hillilä rummut, Mitja Tuurala kontrabasso ja Miikka Paatelainen kitara ja steel-kitara.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    4. 4

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    5. 5

      15-vuotias hiihtäjä katosi lumimyrskyyn Saariselällä, pelastuslaitoksen kelkkapartio löysi

    6. 6

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    7. 7

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    8. 8

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    9. 9

      Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

    10. 10

      Donald Trump on esittänyt presidentti Sauli Niinistölle toiveen tapaamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    6. 6

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    7. 7

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    4. 4

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    5. 5

      15-vuotias hiihtäjä katosi lumimyrskyyn Saariselällä, pelastuslaitoksen kelkkapartio löysi

    6. Näytä lisää