Aslak

Musiikki

Valikko

Musiikki

Kansantaiteilija Jaakko Tepon uraa juhlitaan kiertueella

Kansantaiteilija ja koko kansan viihdyttäjänä tunnettu Jaakko Teppo syntyi 60 vuotta sitten.

Merkkivuoden kunniaksi käynnistyy loppuvuodesta juhlakiertue "Jaakko Teppo 60 vuotta - Huumorin ytimessä".

Kiertueen ohjelmisto yhdistelee jaakkomaista stand-uppia sekä hänen rakastetuimpia laulujaan.

Esiintyjinä lavalle nousevat Sakari Kuosmanen, Jaakon poikien Ilja ja Johannes Tepon yhtye Kaukolasipartio, Johanna Heimonen ja taikurinakin tunnettu Markku Purho.

Lisämausteen ohjelmistoon tuo taustakangas, jolta nähdään harvinaisia välähdyksiä Jaakon monipuoliselta taipaleelta. Maestro itse on kunniavieraana, istuen keinutuolissa kiertuepaikkakunnilla.

Kiertueen ensi-ilta on Helsingin Finlandia-talossa 24.11 ja kaiken kaikkiaan esityksiä on 16 paikkakunnalla.

Jaakko Tepon tunnetuimpia kappaleita ovat Pamela, Hilma ja Onni, Mikko-sika Mallorcalla ja Työttömän veisu.

 -On mukavaa, kun on odotettavaa syksylle. Sain itse valita kiertuekumppanit, ja kaikki vielä suostuivat. Hienoa lähteä kiertämään vanhojen kollegojen kanssa, unohtamatta tietenkään omien poikieni yhtyettä Kaukolasipartiota, kertoo Jaakko Teppo.

Katso täältä Jaakon terveiset Espanjan auringon alta:

Jaakko Teppo 60 vuotta Huumorin ytimessä konserttikiertue:

24.11 Helsinki, Finlandia-talo

25.11 Hämeenlinna, Verkatehdas

26.11. Jyväskylä, Paviljonki

27.11. Lappeenranta, Lappeenranta-sali

28.11. Kotka, Konsertti-talo

29.11. Kuusankoski, Kuusankoski-talo

1.12. Lahti, Sibeliustalo

3.12. Tampere, Tampere-talo

7.12. Savonlinna, Savonlinna-sali

8.12. Joensuu, Careliasali

10.12. Mikkeli, Mikaeli

11.12. Varkaus, Warkaus-sali

12.12. Kuhmo, Lentua-sali

13.12. Iisalmi, Kulttuurikeskus

14.12. Oulu, Madetoja-sali

15.12. Kuopio, Musiikkikeskus

Viralliset sivut: www.jaakkoteppo.fi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. 6

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    7. 7

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    8. 8

      BBC: Trumpin hallinto kumosi kiistellyn vessaohjeistuksen

    9. 9

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    10. 10

      Katso parhaat kuvat – tällaiset olivat Lahden MM-avajaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    9. 9

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. Näytä lisää