Meri, Vellamo

Musiikki

Valikko

Musiikki

KISSin Gene Simmons vastaa IS:n lukijoiden kysymyksiin: "Kuljemme tämän tien loppuun asti"

KISS-yhtyeen Gene Simmons vastaa videolla Ilta-Sanomien lukijoiden esittämiin kysymyksiin.
40 vuotta massiivista rocksirkusta ympäri maailmaa pyörittänyt KISS esiintyi maanantai-iltana Helsingin Hartwall Areenassa. Konsertin jälkeisenä päivänä bändin perustajajäsen, laulaja-basisti Gene Simmons tapasi fanejaan Hard Rock Cafessa Helsingin ydinkeskustassa.

Paikalla oli sankka joukko KISS-faneja ja kuten Simmons itse lavalle noustessaan totesi, tunnelma oli "kuumempi kuin helvetissä".

Ilta-Sanomien lukijoiden lähettämiin kysymyksiin KISS-muusikko vastaili auliisti ja kertoi muun muassa, ettei bändi aio enää tehdä paluuta aikaan, jolloin he esiintyivät ilman kuuluisia maskejaan ja lava-asujaan.

- En usko, että niin tulee koskaan käymään. Kuljemme tämän tien loppuun asti, nyt 64-vuotias Simmons kertoi.

Helsingin-keikalla bändi kuitenkin esitti materiaalia myös maskittomalta ajalta: setissä kuultiin muun muassa hitit Heaven´s on Fire ja Lick It Up.

KISS tunnetaan näyttävän lavashow’nsa lisäksi myös mittavasta fanituotevalikoimastaan. Yksi erikoisimmista on KISS-arkku.

Haluatko itse tulla haudatuksi KISS-arkussa?

- En ole miettinyt asiaa, mutta monet ihmiset ovat tehneet niin.

- Yksi heistä on Dimebag Darrel, Pantera-yhtyeen entinen kitaristi, joka ammuttiin lavalle, Simmons kertoi ja totesi teon olevan suuri kunnianosoitus KISS-yhtyeelle.

Simmons on vuoden 2011 lokakuusta lähtien ollut naimisissa Shannon Tweedin kanssa. Pari ehti ennen häitä olla yhdessä 28 vuotta ja heillä on kaksi lasta. Muusikolla on yksinkertainen selitys sille, miksi kosinta ja hääkellojen soitto kestivät niin kauan.

- Pojat pysyvät pitkään poikina, kaikelle on oma aikana, Simmons totesi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    3. 3

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    4. 4

      Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. 6

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    9. 9

      Testaa, miten sinkku olet!

    10. 10

      Poliisi julkaisi lohduttoman videon Kolumbian lentoturman selviytyjästä onnettomuuspaikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    3. 3

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    4. 4

      Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. Näytä lisää