Niko, Niklas, Niilo

Musiikki

Valikko

Musiikki

Eicca Toppisen ja Kirsi Ylijoen Cherry & The Vipers energisenä

VIDEO
Cherry & The Vipers sai alkunsa Helsingin ja Sipoon rajametsissä.
 Kaikki syntyi vuonna 2009, kun näyttelijä Kirsi Ylijoki kokosi ympärilleen lähiseuduilta tuttuja kavereitaan musisoimaan ja soittamaan yhteisiä suosikkikappaleitaan. Nykyisen muotonsa yhtye sai vuonna 2010. Yhtye on keikkaillut tiiviiseen tahtiin ympäri Suomea esittäen covereita rakastamistaan rock- ja punk-biiseistä.

Cherry & The Vipers julkaisee ensimmäisen oman singlen Rautaa vai rakkautta perjantaina 7. kesäkuuta.

- Rautaa vai rakkautta syntyi vauhdilla. Olin toivonut Eicalta energistä biisiä, jossa on hyvä riffi. Kun kuulin tästä  sävellyksestä ensimmäisen demon, tiesin heti, että päässäni oleva aihe kuuluisi siihen, Kirsi Ylijoki kertoo singlen synnystä

Rautaa vai rakkautta -kappaleeseen tehdyn videon on ohjannut Stam1nasta tuttu Antti ”Hyrde” Hyyrynen,  videon toteutti ja kuvasi Medialouhos.

Yhtyeen kokoonpano on  Kirsi Ylijoki (laulu), Samu Leminen (kitara), Jarkko Strengell (basso) ja Eicca Toppinen (rummut).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimi Räikkösen pomolta kova paljastus kuskitilanteesta

    2. 2

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    3. 3

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    4. 4

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    5. 5

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    6. 6

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    7. 7

      5 avointa kysymystä Imatran kolmoissurmasta: Mitä epäilty teki ennen kohtalokkaita laukauksia?

    8. 8

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    9. 9

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    10. 10

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    6. 6

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    7. 7

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    8. 8

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    9. 9

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    10. 10

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimi Räikkösen pomolta kova paljastus kuskitilanteesta

    2. 2

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    3. 3

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    4. 4

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    5. 5

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    6. Näytä lisää