Heli, Heljä, Helinä

Musiikki

Valikko

Musiikki

Neljänsuoran Antti Ketonen: valtaosa faneistamme on naisia

Juhannuskeikkailija
Neljänsuora-yhtyeen solisti Antti Ketonen yrittää kiivaan keikkailun keskellä ehtiä saunalautalle.
Suomalaiseen juhannukseen kuuluu muutakin kuin koivu, sauna, viinapullo ja makkara.

Siihen kuuluu myös tanssilava ja kellohameiden heilahtelu. Sen tietää ainakin Antti Ketonen. Mies toimii solistina yhtyeessä Neljänsuora, joka tosin täyttää tanssipaikat muulloinkin kuin juhannuksena.

Juhannus ei ole mikä tahansa kesäviikonloppu, ei myöskään 34-vuotiaalle Ketoselle.

- Juhannus poikkeaa muista kesän viikonlopuista. Juhannuksena moni lähtee liikkeelle, myös tanssilavoille, ja vilinä on melkoinen.

- Se on samalla kesän paras juhla. Juhannuskeikoille lähtee mielellään, ne ovat ekstraa keikkamuusikollekin.

Voisi kuvitella, että juhannuksena tanssipaikoilla liikkuu enemmän horjuvaa ja metelöivää väestöä kuin tavallisena viikonloppuna.

- Enpä ole pahemmin sellaista huomannut. Eikä tanssipaikoilla enää nykyisin näy oikeastaan ollenkaan sellaista ryhmää, joka piipahtaisi välillä nurkan takana naukkailemassa.
 
Neljänsuoran liepeillä kukkii fanikulttuuri. Iskelmään panostavalla yhtyeellä on perin uskollisia suosijoita.

- On ryhmä, joka seuraa meitä paikkakunnalta toiselle. Siellä on seassa joitakin, jotka taatusti näkevät meidät keikalla 50 kertaa vuoden aikana.

Arvaus: suurin osa näistä seuraajista on naispuolisia.
- On siellä muutama mieskin joukossa, mutta kyllä ne muuten ovat naisia.

Ketonen kertoo, että vielä muutama vuosi sitten Neljänsuoran keikkayleisöstä 80 prosenttia oli naisia. Tilanne on kuitenkin ollut tasoittumaan päin.

- En tosin tiedä, ovatko nämä miehet löytäneet musiikkimme vai ovatko he sittenkin löytäneet vain musiikistamme pitävät naiset. Toivottavasti kyse on musiikistamme.

Heinäkuuta on tapana luonnehtia suomalaisten lomakuukaudeksi. Neljänsuoran keikkakalenteria silmäillessä tulee mieleen, että ovatko yhtyeen musikantit suomalaisia lainkaan. Neljänsuora kun keikkailee heinäkuussa miltei päivittäin.

- Ei se haittaa. Kesä on iskelmämuusikon kulta-aikaa. Talvella on aivan riittävästi aikaa synkistellä.

Mitä talvinen synkistely konkreettisesti pitää sisällään?
- No, talvi nyt vain on niin erilainen. On kylmä ja joutuu tekemään kaikenlaista, esimerkiksi lämmittämään keikkabussia.
 
Joulun kieppeillä Neljänsuoralle on tarjolla harvinaista herkkua: peräti kuukauden loma.

- Sellaista meillä ei ole ollut vuosikausiin. Neljänsuoran bändiyhteisö on vähän kuin perhe. Hyvä siitäkin on joskus vähäksi aikaa päästä irti.
Neljänsuoran musiikkia kuunnellessa ei heti uskoisi, että ryhmä aloitti muinoin musisoinnin raskaan rockin orkesterina.

- Minulla oli siinä bändissä vain taustapirun rooli. Minä sitten houkuttelin kaverit soittamaan iskelmää. Jokainen suomalainen on väkisinkin kuullut niin paljon iskelmämusiikkia, että jätkät oppivat homman nopeasti.

Ketonen on niukalla vapaa-ajallaan osallistunut viime aikoina saunalautan rakentamiseen.

- Meitä on viisi kaveria rakentamassa sitä. Lautalla on pituutta seitsemän ja leveyttä vajaa kolme metriä. Siitä tulee kaksikerroksinen, siinä on moottori ja jääkaapit ja kaikki. Toivottavasti ehdin tänä kesänä käydä valmiilla lautalla.

Paitsi rakentaa saunalauttaa, joka muuten valmistuttuaan uiskentelee Lohjajärvessä, Ketonen harrastaa myös lenkkeilyä.

-    Siis toisin sanoen juoksemista. Ja onhan minulla koirakin. Sen kanssa tulee käveltyä paljon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    3. 3

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    4. 4

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    5. 5

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    6. 6

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    7. 7

      Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

    8. 8

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    9. 9

      Synttärionnea! Leonore täyttää 3 vuotta – katso suloiset kuvat ilmeikkäästä prinsessasta

    10. 10

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    5. 5

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    6. 6

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    7. 7

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    8. 8

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    9. 9

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    10. 10

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    3. 3

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    4. 4

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    5. 5

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    6. Näytä lisää