Matti, Matias

Musiikki

Valikko

Musiikki

Mike Monroe avoimena uransa alkuajoista: "Homonarkkareita!"

Voice of Finland -tuomari
Maailmaa jälleen valloittavan Michael Monroen tärkein tukipilari on vaimo.
Muusikko Michael Monroe, 51, on sanojensa mukaan nykyään suositumpi Suomessa kuin koskaan. Ero on melkoinen 1980-luvun alkuun, jolloin Monroen bändi Hanoi Rocks herätti hämmennystä ja suoranaista vihaa.

- Se oli melkein noitavainoa, että mitä homonarkkareita me ollaan. Hanoi Rocksin ensimmäinen päämäärä oli päästä pois Suomesta eikä jäädä tänne jumiin, Monroe muistelee.

Hanoi Rocks ei tinkinyt tyylistään, eikä siitä ole tinkinyt Monroekaan. Hän on täysiverinen rockmuusikko, jolla ei ole ollut elämässään b-suunnitelmaa. Tie on ollut ajoittain kivinen, mutta uskollisuus omalle itselle on lopulta palkittu.

- Nykyään näytän olevan Suomessa suositumpi kuin koskaan. Näkyvyyttä on paljon ja tulen positiivisella tavalla esille. Olen iloinen siitä. En ole koskaan kelannut, mitä ihmiset ajattelevat, Monroe pohdiskelee.

Jos on Monroen uralla ollut ylä- ja alamäkiä, on niitä ollut yksityiselämässäkin. Vuonna 2001 Monroen vaimo Jude Wilder yllättäen menehtyi. Isku oli raskas ja siitä toipuminen vei pitkään.

Vuonna 2003 Monroe avioitui nykyisen vaimonsa Johannan kanssa. Elämä kääntyi kohti valoa. Heinäkuussa pariskunta juhli 10-vuotishääpäivää.

- Johanna auttoi minut läpi tosi vaikeiden aikojen. Hän on aina ollut tukena. Ilman häntä kuka ties mitä olisi tapahtunut. Olen onnellinen, Monroe kiittää puolisoaan.

Lue Michael Monroen koko haastattelu tiistain Ilta-Sanomista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

    3. 3

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    4. 4

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    5. 5

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    6. 6

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    7. 7

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    8. 8

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    9. 9

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    10. 10

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    9. 9

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    10. 10

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

    3. 3

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    4. 4

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    5. 5

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    6. Näytä lisää