Aslak

Musiikki

Valikko

Musiikki

Juice Leskisen kuolemasta seitsemän vuotta – äänestä suosikkikappaleesi

Suomirock-legenda
Legendaarisen Juice Leskisen kuolemasta tulee tänään kuluneeksi seitsemän vuotta.
Leskinen menehtyi 24. marraskuuta 2006.

Juice antoi IS:lle haastattelun syyskuussa vuonna 2002. Tuolloin häneltä oli juuri ilmestynyt Ilonkorjuun aika -kirja.

Haastattelussa Juice puhui paljon perheestään. Hänellä on kaksi lasta. Suomi-musiikin legenda oli sitä mieltä, etteivät hänen lapsensa ole isästään sen ylpeämpiä kuin muutkaan.

- Mitä sitten, jos isä tekee biisejä? Toisen isä on asvalttikoneen kuljettaja, toisen epäonnistunut Sonera-sijoittaja. Ei se ole sen kummempaa.

Juice myönsi tuolloin, että hänen sanoillaan ja sävellyksillään on taipumus kolahtaa syvälle joidenkin ihmisten mieleen. Hän ei kuitenkaan tajunnut, miksi hänet yhä halutaan keikoille.

- Mitä helvettiä ne mulla tekee, kun niillä on jo ne biisit! hän kyseli.

Vaikeaa oli myös käsittää, miksi ihmiset ihailevat häntä.
- Mitä ihailtavaa mussa on? Asia olisi toinen, jos olisin edes Mr. Finland, hän ihmetteli vaatimattomana.

Vuonna 2005 Leskisen terveys alkoi heikentyä.

Esimerkiksi lokakuussa 2005 Leskisen ja Mikko Alatalon tähdittämän Klassikoiden ilta -tupla-dvd:n julkistamista juhlittiin ilman Leskistä. Hän lepäsi kotonaan Tampereella rankkojen munuaissairaudesta johtuvien dialyysihoitojen takia.

- Juttelin Jussin kanssa ja hän sanoi, ettei jaksa, että on aivan puhki. Mestari oli tosi väsynyt, Mikko Alatalo kommentoi tuolloin IS:lle.

- Ei hän jaksa kauhean hyvin kävellä tai liikkua. Täytyy vain toivoa, että mies saa itsensä kuntoon. Hänellä on vielä paljon tekemistä.

Juice Leskinen joutui käymään kolme kertaa viikossa dialyysihoidoissa sairaalassa.

Hän menehtyi 56-vuotiaana.

Mistä sinä muistat Juice Leskisen? Entä mikä kappale on Juicen paras? Äänestä viereisessä kyselyssä.

Ota kantaa

Mikä on Juice Leskisen hienoin kappale?

Marilyn 5% Musta aurinko nousee 10% Viidestoista yö 36% Syksyn sävel 13% Norjalainen villapaita 5% Kaksoiselämää 19% Jokin muu, mikä? 12%
Ääniä yhteensä 7758

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli miljoonassa kodissa

    2. 2

      Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

    3. 3

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    4. 4

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    5. 5

      Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

    6. 6

      IS seurasi sprintin puolivälieriä – Hakola ja Jylhä välieriin, venäläinen kaatoi Matias Strandvallin!

    7. 7

      Johanna Tukiaiselle tuomio eläinsuojelurikkomuksesta – koirilla puutteelliset elinolosuhteet

    8. 8

      Anu Saagim virolaislehdelle: Saanut tappouhkauksia – ”en uskalla mennä enää Suomeen”

    9. 9

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    10. 10

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    8. 8

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    9. 9

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli miljoonassa kodissa

    2. 2

      Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

    3. 3

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    4. 4

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    5. 5

      Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

    6. Näytä lisää