Kyllikki

Musiikki

Valikko

Musiikki

Ukrainaan matkalla oleva Jared Leto IS:n videohaastattelussa: "Seuraamme tilannetta tarkoin"

Elokuvatähti Helsingissä
Vastikään sunnuntaina miessivuosa-Oscarin roolistaan Dallas Buyers Club -elokuvassa pokannut Jared Leto saapui myös suomalaiseen Emma-gaalaan eilen mielellään. Suomeen ylipäätään on Jaredin mukaan aina kiva tulla.
- Olemme tosi innoissamme tullessamme tänne. Tuntuu kuin tulisimme kotiin, veljekset Jared ja Shannon kertovat IS:n videohaastattelussa.
 
Tänä iltana ensimmäistä kertaa Hartwall Areenassa esiintyvän 30 Second to Mars -yhtyeen veljekset on mahdollista bongata ennen iltaa Helsingin keskustassa. He jakavat Artifact-dokumenttinsa esityksen yhteydessä nimikirjoituksia elokuvateatteri Maximissa.
 
- Lauantai on meille tärkeä päivä, kun esittelemme meidän Artifact-dokumentin. Jos haluatte tulla sinne, niin lippuja on vielä jäljellä. Olette tervetulleita, Jared viestittää IS:n lukijoille.
 
Lisäksi he ovat suuntaamassa useampaan hyvään ravintolaan, sillä molemmat myöntävät olevansa hyvän ruuan ystäviä.
 
Jared ja Shannon ottivat myös äitinsä Constancen mukaan kiertueelle. Jared kehui äitiään vuolaasti jo pitämässään, varsin kehutussa Oscar-puheessa.
 
- Otan hänet myös mukaan lavalle, Jared naljaili eilen Emma-gaalan aikana.
 
Sunnuntaisessa Oscar-puheessaan Jared otti kantaa myös Ukrainan vallitsevaan kriisitilanteeseen. Yhtye on matkalla Ukrainaan ensi viikolla, ja siitä yhtye jatkaa matkaansa Venäjälle.
 
- Kuuntelemme ja katselemme tarkoin. Olemme innoissamme siitä, että saamme esiintyä molemmissa maissa, Ukrainassa ja Venäjällä - kuten myös Baltiassa ja Suomessa. Nämä kaikki ovat upeita, eksoottisia paikkoja meille, Jared sanoo.
 
He aikovat seurata kriisin kehkeytymistä ennen tulevaa keikkaansa.
 
- Seuraamme tilannetta tarkoin ja katsellemme, mitä tapahtuu seuraavien parin päivän aikana, Jared sanoo, mutta ajattelee, että vierailulla on myös tässä hetkessä merkitystä.
 
- On suuri lahja, että voin jakaa lahjaani ja työtäni ja kommunikoida ihmisten kanssa.
 
Videohaastattelusta selviää myös, mitä Jared tekee Suomessa mieluiten ja millainen illan keikasta on luvassa. Jared paljastaa videolla, että keikka nimittäin jää Suomessa viimeiseksi pitkään aikaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    3. 3

      Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

    4. 4

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    5. 5

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    6. 6

      Riistakamera nappasi kuvan harvinaisesta vieraasta sotilastukikohdassa Arizonassa

    7. 7

      Astronauttilegenda John Glenn on kuollut

    8. 8

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    9. 9

      Suomalaistutkijat eristivät tappajataudin 400 vuotta vanhasta lapsimuumiosta – tulokset historiallisia

    10. 10

      Lentoyhtiön kuva suomalaisesta ”naisistosta” kerää ylistystä – ”Hienoa, että tytöillekin ollaan esikuvina”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    7. 7

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    8. 8

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    9. 9

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    3. 3

      Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

    4. 4

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    5. 5

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    6. Näytä lisää