Selma

Musiikki

Valikko

Musiikki

Kitaristi Dregen selittää, miksi lähti Michael Monroen bändistä

KITARISTI
Ruotsalaiskitaristi Dregen julkaisi elämäkertansa Minä, Dregen (Like), joka on avoin ja kaunistelematon teos. Dregen paljastaa kirjassaan muun muassa, miksi lähti Michael Monroen bändistä.
- Aika ei riittänyt molempiin. Oli valittava. Valitsin oman juttuni.
Dregen perustelee ytimekkäästi, miksi erosi ainakin väliaikaisesti Michael Monroen bändin kitaristinpaikalta aiemmin tänä vuonna. Hän haluaa keskittyä soolouraansa.

Kirjansa suomenkielisen painoksen jälkipuheessa hän kertoo asiasta vuolaammin:

"
Jos minun on valittava, olen ennen kaikkea sooloartisti. Sormeni syyhyävät jo päästä aloittamaan seuraavaa levyä. Toisaalta haluan kuitenkin tehdä kaikkeni, jotta saan soolourani yhdistettyä Michaelin kanssa soittamiseen. Haluan ja uskon, että se onnistuu. Mikään ei ole vielä kiveen kirjoitettua, mutta nyt tuntuu, että pidän soolohommaa ykkössijalla vuoden 2014 festivaalikesän loppuun asti. Sitten olen taas valmis astumaan Michaelin bändin riveihin."

Hän vakuuttaa, että välit Monroeen,
Sami Yaffaan ja muihin bändikavereihin ovat kunnossa.

-
He ovat yhä rakkaita ystäviäni.

Jotain toki kertoo sekin, että Monroe otti Dregenin tämän viikon Suomen-keikkojensa lämmittelijäksi.

Dregen sekä Michael Monroe esiintyvät perjantaina Tampereen Pakkahuoneella ja lauantaina Helsingin Tavastialla, jossa luvassa on kaksi keikkaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Paikalla runsaasti innokkaita faneja

    2. 2

      ISTV suora lähetys juuri nyt: Saara Aalto Suomessa!

    3. 3

      Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

    4. 4

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    5. 5

      Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

    6. 6

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    7. 7

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    8. 8

      6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

    9. 9

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    10. 10

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    6. 6

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    7. 7

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    9. 9

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Paikalla runsaasti innokkaita faneja

    2. 2

      ISTV suora lähetys juuri nyt: Saara Aalto Suomessa!

    3. 3

      Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

    4. 4

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    5. 5

      Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

    6. Näytä lisää