Kyllikki

Musiikki

Valikko

Musiikki

Lily Allen myöntää IS:lle: "Äitiys ei ratkaissut ongelmiani"

Haastattelu
Brittitähti Lily Allen palasi "eläkkeeltä" laulamaan, koska perhe-elämä ei riittänytkään.
Lily Allen on vasta 29-vuotias, mutta hänellä on takanaan ura laulajana - ja näyttävä eläkkeelle vetäytyminen kahden ensimmäisen levyn miljoonamyynnistä huolimatta.

Viimevuodet hän on omistanut perhe-elämälle saatuaan kahden keskenmenon jälkeen kaksi lasta, tyttäret Ethelin marraskuussa 2011 ja Marnien tammikuussa 2013.

Mutta nyt Lily Allen laulaa jälleen. Kolmas sooloalbumi Sheezus julkaistaan toukokuun alussa. Hän on palaamassa myös esiintymislavoille, Turun Ruisrockissakin Lily Allen nähdään heinäkuussa.

Miten tässä näin kävi? Lily Allen huokaisee, että hän muutti mielensä.

- En tiennyt, ettei äitiys ole ratkaisu ongelmiini, hän sanoo IS:lle.

Muutama vuosi sitten hän tunsi palaneensa loppuun. Menestys oli tullut nopeasti. Se oli poikinut paitsi hittejä, myös räväkän bailaajanmaineen, jonka vaaliminen vaati ympärivuorokautista "edustamista". Lily Allen oli tuttu näky Lontoon yössä muun muassa ystävänsä, huippumalli Kate Mossin kanssa.

Täyskäännös oli kuitenkin liian raju.

- Olin äitiyttä kohtaan hyvin intohimoinen. Tietysti olen sitä yhä, mutta en ole kuitenkaan sellainen ihminen, joka jaksaisi kaiket päivät vain leikkiä, maalailla ja keittää perunoita lasten kanssa. Mutta sitähän en silloin tiennyt.

Vaikka hän teki levyn laulut suurimmaksi osaksi kotistudiossaan maaseutukartanollaan Cotswoldissa, videokuvaukset ja muu markkinointityö pakottivat hänet pois kotoa lasten luota.

Eikä hyvä ole nytkään.

- Kaipaan lapsiani valtavasti. Nyt tuntuu, etten saa nähdä heitä tarpeeksi - tuntuu ettei mikään ole tarpeeksi, Lily Allen sanoo.

- Mutta silloin, kun vietin heidän kanssaan kolmestaan 24 tuntia vuorokaudessa - kahden ihmisen, joista kumpikaan ei osaa puhua - tuntui siltä, että äitiys on maailman raskainta hommaa.

Lily Allen katselee elämäänsä eri puolilta ja myöntää, ettei taida löytää tasapainoa. Ei ole hyvä kaupungin humussa eikä maaseudun rauhassa. Ei lasten kanssa eikä ilman.

- Korostan, että rakastan lapsiani enemmän kuin ketään tai mitään, mutta olihan se rankkaa!

Kesällä Lily Allen lähtee kiertueelle. Lapset pääsevät mukaan silloin tällöin.

Tuotko heidät myös Turkuun?

- Se riippuu siitä, kauanko olen siellä. Olen tehnyt säännöt. Jos matkustan esimerkiksi Australiaan viikoksi, en ota lapsia mukaan. Mutta jos tulen Suomeen pariksi päiväksi, saatan hyvinkin ottaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    4. 4

      Europolin joulukalenterissa perjantaina suomalainen – kuka pakoileva rikollinen luukusta paljastuu?

    5. 5

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    6. 6

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    7. 7

      Mick Jaggerista, 73, isä kahdeksatta kertaa

    8. 8

      Epäonnistuneista kauneusleikkauksista tunnettu kissanainen-Jocelyn, 76, pidätettiin – viilteli miesystäväänsä, 49, saksilla

    9. 9

      F1-pomolta tyly arvio Nico Rosbergista

    10. 10

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    8. 8

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    9. 9

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    10. 10

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    4. 4

      Europolin joulukalenterissa perjantaina suomalainen – kuka pakoileva rikollinen luukusta paljastuu?

    5. 5

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    6. Näytä lisää