Tuija, Tuire, Vanessa

Musiikki

Valikko

Musiikki

Studio Killers piilotteli kasvojaan - Mutta mitä Teemu Brunila teki keikan aikana?

IS Ruisrockissa
Virtuaaliyhtye Studio Killers ei paljastanut kasvojaan Ruisrockissa. Jenni Vartiainen sen sijaan yllätti solistina.
Hurjaa suosiota nauttivan Studio Killers- virtuaalibändin maailman ensimmäinen livekeikka veti Ruissalon Teltan täpötäyteen innokkaita faneja.

Lähes toinen mokoma jäi vielä teltan ulkopuolelle, kun sisään ei yksinkertaisesti enää mahtunut.

Bändi, joka tähän asti on ollut tuttu vain videoidensa kautta, ei paljastanut itsestään keikalla videoita enempää.  Show pyöri tuttujen biisien ja niistä tehtyjen erilaisten animaatioiden ja visuaalisen ilotulituksen ympärillä.

Tahdin saneli kaksi lavalla ollutta naamioitunutta dj:tä. Näyttävä show kärsi teltan ahtaudesta. Moni näki kokonaisuudesta vain hajanaisia pätkiä, kun kunnon näköyhteyttä ei ollut.

Lopulta lavalla nähtiin oikea elävä laulajakin, kun Jenni Vartiainen tuli esittämään Studio Killersin biisin Jenny.

Bändin todelliset taustahahmot omine kasvoineen jäivät kuitenkin näkemättä, eikä bändin ympärille viritetty salamyhkäisyyden verhoa edes raotettu.

Keikan jälkeen ilmaan jäi kysymys: miksi Studio Killersin suomalaisjäseneksi arvailtu Teemu Brunila liikkui yleisön seassa tiukasti hupparin hupun alle kasvonsa kätkeneenä?

Yhtyeen oikeiden jäsenten nimiä ei ole koskaan paljastettu, mutta lontoossa perustetun bändin tiedetään olevan englantilais-tanskalais-suomalainen. Brunilaa on pitkään epäilty yhtyeen laulajaksi animaatiohahmon takana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Norjalaistähti Petter Northug pullistelee: ”Hiihdän 50 kilometriä alasti, jos...”

    5. 5

      Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

    6. 6

      Poliisi pysäytti autoilijan Helsingissä – autosta löytyi räjähdysaineita ja pistooli

    7. 7

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    8. 8

      Miten rakkauselämäsi käy? Lue IS:n Rakkaushoroskooppi 2017

    9. 9

      Kiinalainen virvoitusjuomamainos sai aikaan kohun – vähäpukeiset naiset kirmaavat ”rintoja kasvattava” juoma kädessään

    10. 10

      JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    2. 2

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    5. 5

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    6. 6

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    7. 7

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    8. 8

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    9. 9

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    10. 10

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Norjalaistähti Petter Northug pullistelee: ”Hiihdän 50 kilometriä alasti, jos...”

    5. 5

      Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

    6. Näytä lisää