Selma

Musiikki

Valikko

Musiikki

Nightwishin rumpali jättäytyy uudelta levyltä ja kiertueelta terveysongelmien takia

musiikki
Nightwish-yhtyeen rumpali ilmoittaa, ettei hän ole mukana yhtyeen uudella levyllä tai tulevalla kiertueella.
Nightwish-yhtyeen kokoonpanoon alusta asti kuulunut rumpali Jukka Nevalainen ei aio osallistua yhtyeen uuden albumin äänittämiseen, eikä miestä nähdä tulevilla Nightwishin keikoilla.

Nevalainen kertoo yhtyeen julkaisemassa tiedotteessa kärsivänsä unettomuudesta. Uniongelmien takia Nevalainen ei koe suoriutuvansa työstään haluamallaan tavalla.

- Olen jo useamman vuoden ajan elänyt ajoittaisen, hyvin vaikean unettomuuden kanssa, joka on ollut ei-toivottuna seuranani myös monilla kiertueillamme. Olen tehnyt parhaani saadakseni asian hallintaan tai ainakin tullakseni toimeen sen kanssa, Nevalainen kirjoittaa.

- Viimeisen kuukauden aikana minulle on käynyt selväksi, etten valitettavasti voi unettomuuden vuoksi suoriutua tällä hetkellä tehtävistäni muusikkona haluamallani ja musiikin ansaitsemalla täsmällisyydellä. Tästä johtuen olen päättänyt jättäytyä sivuun rumpalin tehtävistäni tulevan Nightwish-albumin ja kiertueen osalta. Olen edelleen mukana pyörittämässä yhtyeen toimintaa, mutta se rakkain ja tärkein, soittaminen, on toistaiseksi osaltani poissa kuvioista. Tulevaisuus näyttää, mitä tuleman pitää.

Nevalaisen korvaa tulevalla levyllä mm. Swallow the Sunista tuttu Kai Hahto.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisilla uusi teoria Helsinki-Vantaan hengitystieoireista – Virtasiko lentoaseman ilmaan paprikasumutetta?

    2. 2

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    3. 3

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    4. 4

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    5. 5

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    6. 6

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    7. 7

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    8. 8

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    9. 9

      IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: X Factor järjesti Saara Aallolle jättiyllätyksen – tapasi vanhempansa ensi kertaa kuukausiin

    10. 10

      Espanjan Aurinkorannikolla ennätyssateet – lehti: kaksi kuollut tulvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisilla uusi teoria Helsinki-Vantaan hengitystieoireista – Virtasiko lentoaseman ilmaan paprikasumutetta?

    2. 2

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    3. 3

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    4. 4

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    5. 5

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    6. Näytä lisää