Tuija, Tuire, Vanessa

Musiikki

Valikko

Musiikki

Tuure Kilpeläinen uudesta levystä: Merkittävin levy tähän asti - Katso uusi musiikkivideo!

Tänään perjantaina julkaistiin Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani -yhtyeen neljäs studioalbumi, Käpälikkö. Yhtyeen keulahahmo ja solisti Tuure Kilpeläinen myöntää olevansa erityisen jännittynyt.
- Ei ole ikinä ennen ollut tällaista oloa yhdestäkään levystä. Tämä on ehkä merkittävin levy tähänastisista, sillä tämä on niin vahvasti yhteistyön tulos. Yhtye on ollut nyt viisi vuotta yhdessä, ja meistä on tullut läheisiä ystäviä, Kilpeläinen kertoo.

Lisäjännitystä tuo se, että yhtye siirtyi levyn myötä ideologisista syistä pienelle, kotimaiselle levy-yhtiölle.

- Tämä on rohkea levy, erilainen kuin aiemmat. Se tavoittelee ihan omaa suuntaansa ja määrittää meidän tulevaa tietä.

Katse kohti ulkomaita

Se tie on viemässä yhtyettä nyt kohti ulkomaita. Yhtye on esiintynyt jo Ruotsissa, Tallinnassa, Latviassa ja Liettuassa. Etenkin kahdessa jälkimmäisessä kokemus oli Kilpeläisen mukaan mieltä avaava.

- Esiinnyimme festivaaleilla, jonka järjestäjä oli googlannut suomalaista musiikkia ja kiinnostunut meistä. Oli mieletöntä esiintyä yleisölle, joka ei tiennyt meistä mitään, vaan heittäytyi mukaan ennakkoluulottomasti. Ja suomen kieli kuulosti heidän mielestään eksoottiselta ja seksikkäältä.

Kilpeläinen käy itse kuuntelemassa paljon maailmanmusiikkiartisteja. Kielimuurikaan ei haittaa kokemusta, sillä tunne välittyy musiikin avulla. Hän kokee Kaihon Karavaanin musiikin olevan samanlaista, joten mikseivät myös he voisi lähteä ulkomaille, kun kerran suomen kielikin tuntuu kiinnostavan.

- Ei välttämättä kuitenkaan vielä tämän levyn myötä mutta mahdollisesti seuraavan. Meillä on myös toinen viritys Senegalissa ystäväbändin kanssa, joka on jo tunnettu maailmanmusiikkiyhtye maailmalla. Olen jo käynyt paikanpäällä ideoimassa. Kyseessä olisi yhteistyö ja jonkinlainen fuusio, mutta tämä on vielä hyvin alkutekijöissä.

- Eikä tässä ole tarkoitus maailmaa valloittaa vaan laajentaa tekemistä. Ei saa kypsyä siihen, että kiertää joka vuosi samoja paikkoja, vaan musan pitää viedä asiaa eteenpäin.

Käpälikkö-levy hyvin henkilökohtainen

Eniten Kilpeläistä kuitenkin jännittää uuden levyn vahva omakohtaisuus. Kilpeläinen kertoo levyllä olevan kahdenlaisia kappaleita. Toisaalta kappaleita, jotka ikään kuin tarkkailevat maailmaa ikkunasta ja tarttuvat yhteiskunnallisiin aiheisiin kuten suvaitsevaisuuteen.

- Esimerkiksi Eino Leinon sata vuotta vanha runo, Hymyilevä Apollo, on ikään kuin sateenvarjo koko levylle. Pitää olla idealisti ja nähdä asioita ilon kautta.

Toisaalta levyllä on kappaleita, jotka ovat Kilpeläiselle hyvin henkilökohtaisia teksteiltään kuten Laiva ja Pyyteetön rakkaus. Hän ei kuitenkaan halua avata tarkemmin henkilökohtaisten kappaleiden taustoja.

- Jos kerron, mistä kappale kertoo, häivytän samalla sen salaisuuden. Ihmiset kuitenkin tulkitsevat kappaleita omista lähtökohdistaan.

- Mutta esimerkiksi Pyyteetön rakkaus meinasi jäädä levyltä pois, se on niin raastava kappale. Mutta sen tekeminen oli keino purkaa omaa oloa, ja nyt kun se on levyllä, voi elämä jatkua. Kappale kuuluu saletisti myös kiertueohjelmistoon, mutta helppoa sen esittämisestä ei tule, ei ole vielä saatu taltutettua kappaletta, Kilpeläinen sanoo.

Konserttisalikiertue starttaa 5.11. Hyvinkäältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    2. 2

      Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Postimatkasta tuli eloonjäämiskamppailu: 53-vuotias Patrik vajosi jäihin ja oli tunnin elottomana

    7. 7

      Upeaa, Krista! Pärmäkosken kaulaan pujotettiin MM-hopea

    8. 8

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    9. 9

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    10. 10

      Entinen Emmerdale-tähti taistelee parantumatonta syöpää vastaan – kieltäytyi ennusteesta: ”En halua lääkärien arvailevan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    5. 5

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    6. 6

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    7. 7

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    8. 8

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    9. 9

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    10. 10

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    2. 2

      Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. Näytä lisää