Aslak

Musiikki

Valikko

Musiikki

Harvinaiset Nirvana-kuvat pulpahtivat julkisuuteen 24 vuoden jälkeen

Nirvana veden alla
Nirvanan Nervermind-albumin kansi, jossa vauva sukeltaa uima-altaassa setelin perässä, lienee yksi tunnetuimmista levynkansista. Nyt julkisuuteen ovat tulleet kantta jäljitelleet vedenalaiskuvat kulttibändin jäsenistä.
Vuonna 1991 grunge-bändi Nirvanasta tuli aikansa kuumin yhtye, kun sen toinen studioalbumi, Nevermind, ylti valtaisaan suosioon. Kuuluisan albuminkannen, jossa alaston vauva sukeltaa uima-altaassa setelin perässä, kuvasi valokuvaaja Kirk Weddle.

Vauva ei kuitenkaan ollut ainoa, joka sukelteli altassa Weddlen linssin edessä. Vain muutama kuukausi kansikuvauksen jälkeen Weddle nimittäin kuvasi Nirvanan jäsenet samanhenkisissä, kantta imitoivissa kuvissa, joita oli oli tarkoitus käyttää bändin promokuvina.

Weddle muistelee Modern Rocks Galleryn verkkosivuilla kuvaustilanteen olleen kaikkea muuta kuin helppo. Lokakuun 28. päivä 1991 oli poikkeuksellisen viileä Los Angelesissa, vähintäänkin liian kylmä pulikointiin ulkouima-altaassa. Bändin jäsenet, Kurt Cobain, Krist Novoselic ja Dave Grohl saapuivat paikalle aamukymmeneltä lopen uupuneina – he olivat juuri tulleet tiukalta länsirannikkoa kiertäneeltä keikkakiertueelta. Cobain otti jopa nokkaunet kesken session, eikä kukaan ollut innoissan ajatuksesta hypätä altaaseen.

– Muistan, kuinka Kurt oli, että ”f*ck, pitääkö minun hypätä altaaseen?” Hän ei ollut lainkaan vesi-ihmisiä, Weddle kertoo.

Rautaisella ammattitaidolla Weddle sai kuitenkin bändin suostuteltua kuvausideaansa ja sai otettua noin kaksisataa ainutlaatuista, vedenalaista kuvaa heistä. Syystä tai toisesta suurinta osaa kuvista ei koskaan käytetty tai julkaistu ja ne hautautuivat Weddlen kaapin syövereihin.

– Olen pitänyt kuvat sikin sokin kaapissani, Weddle paljastaa.

Nyt kuvat ovat tulleet takaisin päivän valoon. Voit katsoa ne täältä.

Kuvista uutisoi ensimmäisenä Soundi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Röyhkeä ryöstö Porissa – poliisi kaipaa havaintoja tummiin pukeutuneista miehistä

    4. 4

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    5. 5

      Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

    6. 6

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    7. 7

      IS seuraa miesten sprintin karsintaa – Martti Jylhältä hyvä hiihto!

    8. 8

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    9. 9

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    10. 10

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    4. 4

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    5. 5

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    8. 8

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    9. 9

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    10. 10

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Röyhkeä ryöstö Porissa – poliisi kaipaa havaintoja tummiin pukeutuneista miehistä

    4. 4

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    5. 5

      Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

    6. Näytä lisää