Anna, Anne, Anu

Musiikki

Valikko

Musiikki

1D tulee – oletko valmis?

One Direction
One Direction on tällä hetkellä maailman suosituin poikabändi. Lauantaina se saapuu aiheuttamaan hysteriaa Helsingissä.
Brittiläis-irlantilainen poikabändi One Direction aiheuttaa valtaisaa hysteriaa, missä tahansa päin maailmaa bändi esiintyykään: huhtikuussa 2014 Daily Mail raportoi, että One Direction tarvitsi 200 hengen turvatiimin Etelä-Amerikan kiertueellaan. Se tarkoitti isompia turvatoimia, kuin Yhdysvaltain presidentillä Barack Obamalla.

One Directionia voi hyvin tituleerata maailman suurimmaksi poikabändiksi. Se on valtava bändi myös rahassa mitattuna: vuoden 2014 kiertueellaan bändi tienasi New York Postin mukaan 69 konsertillaan hurjat 282,2 miljoonaa dollaria eli reilut 252,2 miljoona euroa – kiertue oli koko viime vuoden tuottoisin maailmassa. Viisi vuotta koossa ollut yhtye on tähän mennessä julkaissut neljä albumia, joita on myyty yli 17 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti.

X Factorista maailman maineeseen

One Direction perustettiin vuonna 2010 Iso-Britannian X Factor -ohjelmassa. Niall Horan, Liam Payne, Harry Styles, Louis Tomlinson ja Zayn Malik osallistuivat kykykisaan kukin yksilöinä, mutta putosivat kisan poikien kategoriasta kisan edetessä. Kisan tuomarit päättivät kuitenkin koota pojista bändin, joka jatkoi taivalta ohjelmassa ja sijoittui lopulta kolmanneksi legendaarisen musiikkituottaja Simon Cowellin ohjauksessa.

Pian X Factorin jälkeen bändi solmi levytyssopimuksen Cowellin levy-yhtiön Sycon kanssa ja myöhemmin myös pohjoisamerikkalaisen Columbia Recordsin kanssa. Jo One Directionin ensimmäisestä albumista, Britanniassa 2011 julkaistusta Up All Nightista, tuli kansainvälinen menestys, kun se nousi Yhdysvaltain Billboard 200 -albumilistalla ensimmäiseksi maaliskuussa 2012.

Samalla One Direction teki historiaa: siitä tuli ensimmäinen brittiyhtye, jonka esikoisalbumi on ensimmäisellä julkaisuviikollaan Yhdysvalloissa noussut albumilistaan kärkeen. Albumi oli lopulta maailman kolmanneksi myydyin vuonna 2012 huimalla 4,5 miljoonalla ostetulla kappaleella.

Seksikieltoja ja huumeskandaali

– Ei tätä nyt niin kovin vaikeaa ole käsitellä, olemme 18–19-vuotiaita ja tytöt juoksevat perässämme, joten sehän on vaan ihanaa, Zayn Malik kommentoi bändin menestyksen alkutaipaleella.

Levy-yhtiö ei ilmeisesti ollut ihan samaa mieltä poikien kyvystä pärjätä suosionsa kanssa, sillä lopulta se lätkäisi juuri tyttöystävästään eronnelle ja uudesta vapaudestaan nauttineelle Harry Stylesille seksikiellon, jotta bändi välttyisi skandaaleilta. Mutta viime vuosina on niitäkin kohdalle osunut.

Huhtikuussa 2014 Zayn Malik ja Louis Tomlinson joutuivat keskelle huumekohua Perussa. Autossa ollut kaksikko oli kuvattu videolle vitsailemassa huumeista ja polttamassa jotakin, mikä vaikutti marihuanalta. Bändin fanit raivostuivat ja polttivat konserttilippujaan. Myös Harry Styles tiettävästi suuttui bändikavereidensa toilailuista. Lopulta One Directionin oli pakko pyytää julkisesti anteeksi tekemisiään.

Alkusyksystä 2014 Zayn Malik puolestaan sai aikaan kohun kommentoimalla Gazan konfliktia. Hän twiittasi ”#FreePalestine” ja sai osakseen lukuisia tappouhkauksia.

Julkisuuden paine oli liikaa Malikille

Kuitenkin vasta viime maaliskuussa bändi kohtasi ensimmäisen todellisen vastoinkäymisensä, kun Zayn Malik jätti bändin kesken maailmankiertueen Aasian osuuden stressiin vedoten. Pian Malik ilmoitti eroavansa bändistä kokonaan.

– Lähden, koska haluan olla kuin tavallinen 22-vuotias, joka voi rentoutua rauhassa julkisuuden valokeilan ulottumattomissa, Malik kertoi.

Fanit ympäri maailmaa olivat murheen murtamia, mutta yhtye jatkoi eteenpäin neljän jäljelle jääneen jäsenen voimin.

Ennen lauantain Olympiastadionin keikkaa One Direction esiintyi viimeksi tiistaina Ruotsissa, loppuunmyydylle Ullevin stadionille Göteborgissa. Aftonbladetin mukaan bändi saapui Ruotsiin vasta muutama tunti ennen konserttia yksityiskoneellaan. Bändi myös poistui maasta heti konserttinsa jälkeen vain noin kuusi tuntia Ruotsiin saapumisensa jälkeen.

Suomessa innokkaimmat fanit ovat olleet paikalla Olympiastadionilla jo alkuviikosta lähtien. Nähtäväksi jää, jääkö bändin Suomen-vierailu yhtä lyhyeksi kuin Ruotsissa. Bändi saapuu tänne Lontoosta, jossa se on ollut rentoutumassa keikkojen välissä. Olympiastadion-keikka on bändin viimeinen Euroopassa toistaiseksi, sillä seuraavaksi edessä on maailmankiertueen Yhdysvaltain osuus ennen kuin bändi palaa Britannian-kiertueelle syyskuussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Suomalaisurheilija hämmensi huippukilpailussa – ryhtyi yllättäen esittelemään kirjaansa

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. 6

      Juha Sipilä avasi jälleen omistuksiaan: ”Useilla suomalaisilla on rahasto-osuuksia, niin minullakin”

    7. 7

      Kadonneita turvapaikanhakijoita on Suomessa jo 3 800 – ”Ihmisiä alkaa ilmestyä luukuille kunnissa”

    8. 8

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    9. 9

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    10. 10

      Seksuaaliterapeutti antaa vinkit eroottisen lahjan valintaan – tuhma tonttupuku on joka joulun hitti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    7. 7

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    8. 8

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Suomalaisurheilija hämmensi huippukilpailussa – ryhtyi yllättäen esittelemään kirjaansa

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. Näytä lisää