Tuuli, Tuulia, Hilda

Musiikki

Valikko

Musiikki

Eppu Normaali kruunasi Kotkan Meripäivät – ”Pantse” Syrjä muistelee: ”Silloin kaikki oli yhtä hullunmyllyä”

Suomalainen legendayhtye Eppu Normaali päätti Kotkan meripäivien lauantain Kahdeksas ihme –levynsä muistelukeikalla.
Kotkan Meripäivien lauantain pääesiintyjä oli legendaarinen suomalaisyhtye Eppu Normaali. Vuonna 1976 perustettu yhtye juhlisti keikallaan Kahdeksas ihme –albuminsa 30-vuotispäivää. Albumi on yksi yhtyeen ylivoimaisesti tunnetuimpia albumeita. Se on myös Eppu Normaalin kaikkien aikojen myydyin levy.

30-vuotiskeikalla Eppu Normaali soitti ensi töikseen Kahdeksas ihme –levyn kappaleet alusta loppuun.

Keikan suosiota kuvaili hyvin se seikka, että lippujono Meripäiväareenan edessä oli vielä vain kymmenen minuuttia ennen keikan alkua lähes parikymmentä metriä pitkä.

Kahdeksas ihme –levyn kappaleiden lisäksi yleisömassa sai nauttia yksitellen Eppujen tunnetuimmista kappaleista. Keikalla kuultiin muiden muassa kappaleet Tahroja paperilla, Joka päivä ja joka ikinen yö, Suolaista sadetta ja Suomi-ilmiö.

IS tapasi ennen keikkaa yhtyeen alkuperäisjäsenen, kitaristi Mikko ”Pantse” Syrjän. Hän on yhtyeen solistin Martti Syrjän veli ja rumpali Aku Syrjän serkku.

– Silloin kaikki oli yhtä hullunmyllyä. Olin hoikka, nuori ja komea, ja naiset juoksivat perässä, Syrjä muistelee yhtyeen kulta-aikoja 80-luvulla.

Kitaristi odotteli illan hämärtyessä juhlakeikkaa rauhallisen odottavaisin mielin.

– On mukavaa, kun välipaloina saa soittaa vähemmän tunnettujakin kappaleita. Esimerkiksi Elämän tarkoitus –kappale on tykätty, mutta ei niin tunnettu. Oma suosikkini on kaikessa omituisuudessaan levyn päätöskappale Läpivalaistu, Syrjä kertoo.

Keikkaa seurasi yleisön joukossa IS:n tietojen mukaan myös kiekkolegenda Teemu Selänne. Selänne nautti keikasta seurueensa kanssa kaikessa rauhassa Vip-teltan puolella.

Juttua täsmennetty keikalla esitettyjen biisien osalta 13.49.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    6. 6

      Tarkista tämä iPhone-asetus: Saattaa aiheuttaa yllättävän laskun

    7. 7

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    8. 8

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      HS: Hyvinkääläinen Timo omistaa kaksi rynnäkköpanssarivaunua – ”Se on vähän kuin bussi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. 6

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    7. 7

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    6. Näytä lisää