Jutta

Musiikki

Valikko

Musiikki

Chisu uuden levynsä henkilökohtaisimmasta biisistä: Elämä on luopumista

Uusi albumi
Chisu avaa uuden levynsä biisi biisiltä. Oma elämä ja kavereiden Facebook-päivitykset toimivat inspiraationa.
Kolmen vuoden tauon jälkeen perjantaina Polaris-levyn julkaissut Chisu kertoo, että uusi levy on tehty aiempaa harkitummalla otteella.

– Ennen olen mennyt enemmän sillä lailla, että antaa palaa vaan, ihan sama mitä sieltä tulee. Nyt harkitsin ja pohdin, kun oli enemmän aikaa. Varmaan jonkinlainen seesteisyys kuuluu levyllä, hän kuvailee.

Uusia kappaleita nainen on pyöritellyt vuodesta 2013.

– Tekstejä muokkaa koko ajan tiskatessa tai autoa ajaessa, sitä junnaa ja miettii niitä. Teen yleensä niin, että biisit melodiat ja tekstit ovat valmiina, jonka jälkeen teen hirveän aikataulutuksen, kun studiotyö, editointi ja miksaus alkaa. Silloin mennään rutiinilla viikossa biisi valmiiksi.


Chisun tuotannossa näkyy hyvin vahvasti hänen oma ajatusmaailmansa, koska hän sanoittaa, säveltää, sovittaa ja tuottaa itse oman tuotantonsa.

– Olen tehnyt tämän samalla tavalla kuin edellisetkin levyt. Oli jo vähän sellainen fiilis, että pitäisikö jonkun muun tuottaa, mutta ei nyt vieläkään. Luulen että sen aika on kuitenkin lähellä, muuten alkaa liikaa toista itseään.

Oman elämän lisäksi inspiraatiota tuovat esimerkiksi elokuvat ja kavereiden Facebook-päivitykset.

– Olen aika sellainen tarkkailijahahmo, että tarkkailen ajankuvaa. Saatan hypätä toisen kenkiin, kuten kirjailijat tai käsikirjoittajat.

– Sehän (Facebook) on tavallaan hieno amme lauluntekijälle. Ihmiset itse laittavat sinne sensuroimattoman mielipiteensä. Sillä tavalla sosiaalinen media on mielenkiintoinen, kun siinä ei ole mitään filtteriä välissä. Kun kavereita on sellainen muutama sata, niin se on aikamoinen kirjo ihmisiä yhtäkkiä.


Chisu avaa alla ajatusmaailmaansa uuden Polaris-levyn kappaleiden kautta.

Polaris

– Olin keittiössä ja odotin, että makaronilaatikko kypsyy. Siinä googlailin, ja mietin, että tää on kyllä magee tää Polaris. Maapallo on sellaisessa akselissa Polarikseen, että me kaikki nähdään se. Kaikki pyörii ympärillä, mutta Polaris vaan pysyy aina keskellä. Siihen liittyy paljon tasoja, kuten totuus ja rehellisyys – vaikka kaikki pyörii ympärillä, niin se on aina keskiössä. Se kiteyttää levyn tematiikan. On olemassa totuus, keskiö, joka ei ikinä muutu, vaikka ympäristö muuttuisi, oma minuus pysyy. Kun kirjoitan, menen aina omaan keskiööni, polarikseen.

Tähdet

– Se on vanha kappale. Kirjoitin sen alkuvuodesta 2013. Siitä tuli sellainen fiilis, että nyt tuli hyvä biisi tehtyä, että ehkä voin vielä jonain päivänä julkaista levyn. Siinä on kyse hetkeen tarttumisesta. Tähdet loistavat yöllä, mutta vaalenevat aamulla. Meidän pitää tarttua hetkestä kiinni ja tähdistä kiinni, elää täysillä.

Tuu mua vastaan

– Kappale syntyi New Yorkissa. Olin siellä 2014 alkutalvesta. Asuin Manhattanilla ja kävelin niitä katuja pitkin ja mietin tuota kappaletta. Kappale on tosi romanttinen, mutta siihen löytyi sitten konesyke. Inspiroiduin todella paljon Drive-elokuvasta. Sieltä tuli idea, että biisin melodia tuodaan synkkään maailmaan.

Anna askeleen viedä

– Tämä oli myös New Yorkin -tuliaisia. Tämä on hyvin perinteinen biisi, jossa menneisyys on mennyttä ja on uusi päivä – anna askeleen viedä. Tykkään kuitenkin, että siinä on synkkä poljento.


Tabu

– Levyn synkintä osastoa. Se kertoo tabuista ja siitä, että jos ihminen ei käsittele asioita ja elää vähän valheessa tai että yhteisössä on jokin asia, jota ei käsitellä, niin se on kauhean kuluttavaa. Koska koko ajan pitää kertoa asioita ei-aidosti ja kierrellä ja kaarrella. Koko levyn teema on totuus ja oman itsensä kohtaaminen.

Ihana

– Inspiraatio on hän (Chisun oma lapsi). Toki biisinä se on sitä ihastumisen huumaa, kun toinen on vain niin ihana, että siinä ei ole mitään rajaa. Se on mutkaton laulu. Se on viimeinen kappale, jonka olen kirjoittanut levylle. Olimme jossain palaverissa, ja mietin että onpa aika synkkää materiaalia. Kallosen Asko sanoi, hienosti, että jotta sinulla on varjo, sinulla täytyy olla valo. Mulla oli kauan biisi Maailman ihanin hän, joka oli viety eteenpäin J.Karjalaisen biisistä Hän. Mutta sitten automatkalla typistin sen, että nyt haluan tehdä biisin joka on vain Ihana. Se syntyi nopeasti automatkan aikana.

Onni

– Tällä hetkellä henkilökohtaisin biisi. Kuten Juice sanoi, elämä on luopumista, sitähän se juuri on. Että tavallaan kaikki hetket ovat viimeisiä. Kappaleen surumielisyys tulee siitä, että tämä loppuu kyllä, mikään ei kestä ikuisesti. Kun olen tullut äidiksi, niin nykyään ymmärtää esimerkiksi lapsensa menettäneiden surun, tai jotain muuta tosi traagista kokeneita, että kun kokee ensimmäistä kertaa tragedian jälkeen onnen hetkiä, voi tulla tunne, ettei saa iloita. Ikään kuin se olisi epäkunnioittavaa. Ole onnellinen, olet selviytynyt siitä. Sulla on oikeus olla onnellinen. Onni koostuu pienistä asioista, se ei ole mikään vallitseva tila.

Viekää minut hänen luo

– Se on kaihonlaulu. Ihminen, joka kävelee merenrantaa ja katselee horisonttiin, että tuolla on vielä jotain, tuolla hän on, jota olen odottanut. Siinä on tarina, että sitten kun kohtaan oikean, en enää synny maapallolle, vaan katoamme yhdessä jonnekin tarkoitettuun paikkaan. Etten enää synny uudelleen tänne etsimään häntä. Levyn romanttisin kappale.


Sulle sydämeni annoin

– Tämä on levyn kaikkein vanhin biisi. Mietin, että onko tämä liikaa vanhaa Chisua .Että pitäiskö tämä skipata, mutta sitten pyörittelin sitä, ja siihen tulikin yhtäkkiä gangsta räppii ja innostuin siitä tosi paljon. Siitä tulee kepeä humppafiilis, mutta tarina onkin aika raju. Henkilö tuo sydämensä toiselle, mutta toinen heittääkin sen seinään: aivan sama, en tee sillä enää mitään, sä oot jo murskannut sen.

Kun lähden

– Tämä on suoraselkäisen miehen laulu. Mieskuoroajatus tuli tämän myötä. Mietin, että tarvitsen miehisyyttä, koska oli sellainen olo, että olen kirjoittanut miehen laulun. Se kertoo henkilöstä, joka tekee just niin kuin sanoo ja sanoo, mitä tarkoittaa. Ei mitään sellaista rivien välistä asiaa ollenkaan. Arvostan ihmisiä, jotka ovat suoria, eivätkä pelaile mitään pelejä. Demoversiosta tuli Rautavaara-fiilis, siitä tuli miehisyys.

Ruusunen

– Ihan sikavaikea biisi saada kappaleeksi. Tein sen ensin runoksi, se oli ajaton teksti. Melodian saaminen olikin sitten yllättävän vaikeaa. Ylipäätään halusin levylle runollisuutta. Ruususessa tematiikka on, että jos tekee toiselle ihmiselle jotain hyvää, niin sehän ei ole itseltä pois.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Yle: Toimittajille kuumennut Sipilä myöntää tehneensä virheen iltamyöhään Torniossa – ”Olisin voinut tehdä monia asioita toisin”

    5. 5

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    8. 8

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    9. 9

      Dubain ökyrikas kruununprinssi jakoi Instagramissa maagisen upean videon pilvenpiirtäjän huipulta – alkaako näkymä huimata?

    10. 10

      Saksalaislehti: Bottaksella enää vain yksi vastustaja taistelussa Mercedeksen tallipaikasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    9. 9

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Yle: Toimittajille kuumennut Sipilä myöntää tehneensä virheen iltamyöhään Torniossa – ”Olisin voinut tehdä monia asioita toisin”

    5. 5

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. Näytä lisää