Sampsa

Musiikki

Valikko

Musiikki

Atomirotan uuden kappaleen ydin syntyi jo 20 vuotta sitten – katso Nenä vie -musiikkivideo!

Musiikkivideo
Katso Atomirotan uusi Nenä vie -musiikkivideo ensimmäisenä ISTV:stä!
Viime vuoden marraskuussa ilmestyneen I-debyyttialbuminsa myötä suureen suosioon noussut Atomirotta-yhtye julkaisi viikko sitten uuden Nenä vie -singlen, joka on esimakua yhtyeen ensi vuoden alussa ilmestyvältä kakkosalbumilta.

Muun muassa räppiä, rockia ja bluesia musiikissaan yhdistävän Atomirotan uusi single vie bändiä aavistuksen melodisempaan suuntaan, kuten vokalisti Mikko Sarjanen ja kitaristi Rane Raitsikka jo elokuussa Ilta-Sanomille uumoilivat.

– Otetaan biisi vain biisinä, mutta ehkä meillä on tulevalla levyllä aika paljon enemmän melodiaa viime levyyn verrattuna. Mutta on siellä edelleen paljon räppiäkin. Levy on hyvin monipuolinen ja jokaisella biisillä on oma suuntansa, Mikko sanoo nyt Ilta-Sanomille.

– Atomirotan kohdalla ei oikein tiedä koskaan, mitä tässä tapahtuu. Meillä on niin paljon koko ajan idiksiä.

Vaikka Nenä vie -kappale on uunituore, on kappaleen melodiakulku syntynyt jo noin 20 vuotta sitten. Suomipunkin legendoihin kuuluva Rane Raitsikka asui tuolloin Los Angelesissa ja keksi kitarallaan kappaleen ytimen, mutta melodia jäi kytemään hänen metaforiseen pöytälaatikkoonsa vuosikausiksi.

– Viime vuosina Rane on alkanut kaivella vanhoja juttuja ja tämä on yksi niistä. Melodia ja biisin ajatus on kulkenut pitkään mukana ja siitä on olemassa kaikenlaisia versioita.

– Kerran Rane sitten alkoi soittaa biisiä ja lauloi kertosäkeeseen spontaanisti, että ”sinne minne nenä vie”. Aluksi sille vain naurettiin, mutta se kuitenkin kuulosti niin hyvältä, että keksimme siihen hyvän stoorin ympärille, Mikko Sarjanen kertoo.

Kappale kertoo elämisestä vaistojen varassa – viiden aistin valtatiellä, kuten kappaleessa lauletaan.

– Se on tavallinen tarina ja tuttu juttu kaikille, kun houkutukset ja muut alkaa vetää puoleensa, Mikko kuvailee.

Kappaleen musiikkivideo julkaistiin tänään perjantaina ja video on ensinäytössä ISTV:n kautta.

Musiikkivideo kuvattiin elo–syyskuun vaihteen tienoilla.

– Vaikkei sitä ehkä uskoisi, video on kuvattu vain noin kuukausi sitten. Silloin sää oli vielä todella lämmin, Mikko muistelee.

Atomirotta esiintyy tänään perjantaina 9. lokakuuta Helsingin Bar Bäkkärissä. Keikka alkaa noin klo 23.30.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    6. 6

      Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    9. 9

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    10. 10

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    10. 10

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    6. Näytä lisää