Kyllikki

Musiikki

Valikko

Musiikki

"Sota on tullut Skandinaviaan" – Linnan juhlien jatkoilla juhlinut amerikkalaisbändi hämmensi sotapuheillaan

outo puhe
Helsingin Hartwall Arenalla esiintyivät maanantai-iltana thrash metal -pioneerit Anthrax ja Slayer, joista etenkin jälkimmäinen tunnetaan tinkimättömänä niin musiikissaan kuin asenteessaankin.
Ennen konserttia Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa kitaristi Kerry King totesi, ettei bändi harkinnut hetkeäkään Euroopan-kiertueensa peruuttamista Pariisin terrori-iskujen vuoksi.

– Jos keikkajärjestäjät olisivat ehdottomasti niin vaatineet, olisimme saattaneet peruuttaa esiintymisiä. Mutta muuten emme näe peruutuksille mitään syytä. Elämän on jatkuttava terroriteoista huolimatta.

– Me teemme mitä haluamme, Kerry King sanoi.

Ennen Helsingin-keikkaansa King ja Anthrax-basisti Frank Ballo osuivat Linnan juhlien jatkoille hotelli Kämpiin ilmeisen hilpeissä tunnelmissa.

Maanantai-iltana kello 22 hilpeys oli tiessään, kun Slayer nousi Hartwall Arenan lavalle ja aloitti keikkansa uutuusalbumi Repentlessin nimikkobiisillä ja Kristusta esittävän taustalakanan eteen laskeutuivat väärinpäin käännetyt ristit.

Keikan puhuttelevin hetki koettiin jo varhaisessa vaiheessa, ennen War Ensemble -kappaletta. Basisti-laulaja Tom Araya huudatti yleisöä kysymällä ”oletteko valmiit?”, mutta sen sijaan että biisi olisi lähtenyt heti yleisön karjuttua vastauksensa, Araya jatkoi:

– Yleensä kysyn, että oletteko valmiit? Nyt kysyn kuitenkin, että oletteko valmistautuneita?

Yleisö vastasi jälleen huutamalla, jonka jälkeen Araya toisti kysymyksensä aiempaa painokkaammin ja jatkoi:

– Sota on tullut Skandinaviaan ja jossain vaiheessa jokainen teistä joutuu osaksi sitä.

Tässä vaiheessa yleisö ei enää vastannut yhtä äänekkäästi kuin aiemmin, vaan keskittyi kuulemaan Arayan sanoja.

– Sota on tullut Skandinaviaan. Sen ei pitäisi olla täällä, mutta se on. Sota on valtioiden peliä. Sota on tapa, jolla maailma menee eteenpäin. Joten oletteko todella valmistautuneita?

Tämän jälkeen bändi täräytti ilmoille War Ensemblen, joka raakuudessaan kuvaa sotien järjettömyyttä ja valtioiden käymää peliä.

Tom Araya ei maininnut puheessaan kertaakaan Pariisin iskuja tai bändikollegaansa Eagles of Death Metalia, jonka konsertissa perjantaina 13. marraskuuta terroristit murhasivat liki sata ihmistä.

Sanomattakin on kuitenkin selvää että Araya puhui siitä, mitä Euroopassa tapahtui heidän kiertueensa aikana ja mitä koko maailmassa tapahtuu parhaillaan.

Kyseessä oli nimittäin jo toinen kerta, kun terrorismi osuu yksiin Slayerin Euroopan-kiertueen kanssa. 11.9.2001 bändi julkaisi God Hates Us All -albuminsa. Päivä on sama, jolloin terroristit iskivät New Yorkissa lentämällä matkustajakoneet päin World Trade Centerin kaksoistorneja. Heti iskujen jälkeen bändi suuntasi Eurooppaan kiertueelle.

J

Jos video ei näy oikein, voit katsoa sen tästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    3. 3

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    4. 4

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    5. 5

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    6. 6

      Häpeällisen ”ruma” joulukuusi aiheutti nettihysterian – sai jopa oman Twitter-tilin: ”Voiko olla enää nolompi”

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Bengt Holmström paljasti Nobel-luennossaan: Nämä sattumat Suomessa johtivat menestykseen

    9. 9

      Lahden MM-kisojen suomalaistoivo sai iltapäivällä todella ikäviä uutisia – ”Ärräpäät lentelivät”

    10. 10

      IS suomalaiskapteenin matkassa: Tällainen on lentäjän työpäivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    5. 5

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    8. 8

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    9. 9

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    3. 3

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    4. 4

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    5. 5

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    6. Näytä lisää