Meri, Vellamo

Musiikki

Valikko

Musiikki

Päivän rap-pommi! Legendaarinen N.W.A. palaa lavoille 26 vuoden tauon jälkeen!

Yksi rapin ja hiphop-musiikin merkittävimmistä yhtyeistä, legendaarinen N.W.A.-yhtye palaa lavoille kesäkuun lopussa.
N.W.A.:n (lyhenne sanoista Niggaz Wit Attitudes) elossa olevat alkuperäisjäsenet Ice Cube, DJ Yella ja MC Ren esiintyvät yhdessä kesäkuun lopussa Los Angelesissa järjestettävässä BET Experience -konsertissa. Edellisen kerran kolmikko esiintyi yhdessä vuonna 1989, eli 26 vuotta sitten.

–Siitä tulee mahtava ilta, Ice Cube sanoi Rolling Stone -lehdelle.

–Siitä tulee yksi niistä ”kunpa olisin LA.:ssa”-illoista. Ja me aiomme rokata sen paikan, ei ongelmaa.

Ice Cube vihjasi, että myös Dr. Dre saatettaisiin nähdä lavalla entisten bänditoveriensa kanssa.

–Toivottavasti hän (Dr. Dre) siunaa meitä läsnäolollaan. Mutta jos ei, olen jo kauan tottunut esiintymään ilman ketään, Ice Cube sanoi Rollin Stonelle.

Comeback-keikka sattuu sopivaan ajankohtaan, sillä elokuussa julkaistaan N.W.A.:n tarinan kertaava elokuva Straight Outta Compton.

Vuonna 1986 perustettu N.W.A.-hiphop-ryhmä oli yksi 1980-luvun merkittävimmistä rap-pioneereista ja yhtye myi maailmanlaajuisesti kymmeniä miljoonia levyjä. Viisi albumia julkaisseen ryhmän tunnetuimpia kappaleita olivat muun muassa Straight Outta Compton, Express Yourself, 100 Miles And Runnin’ sekä Fuck Da Police.

Ryhmään kuuluivat alun perin DJ Yella, Ice Cube, Dr. Dre, Arabian Prince sekä vuonna 1995 kuollut Eazy-E. MC Ren liittyi ryhmään vuonna 1988.

Arabian Prince ja Ice Cube jättivät N.W.A.:n 1980-luvun lopulla, ja lopullisesti ryhmä hajosi vuonna 1991.

Lähteet: Rolling Stone, Consequence of Sound, Huffington Post

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  3. 3

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  4. 4

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  5. 5

    Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

  6. 6

    Visailu: Näihin kysymyksiin vastattiin väärin Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa – kuinka monta sinä tiedät?

  7. 7

    Kommentti: Ylen kipuaminen skandaalin kaivosta tulee olemaan kivuliasta

  8. 8

    SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

  9. 9

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  10. 10

    Presidentti Niinistö vastasi kansalaisten kysymyksiin Ylellä: ”Ei ihmistä ole luotu yksineläjäksi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  4. 4

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  5. 5

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  6. 6

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  7. 7

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  8. 8

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  9. 9

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  10. 10

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  3. 3

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  4. 4

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  5. 5

    Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

  6. Näytä lisää